Tiesitkö tätä? Rakastettu Naapurini Totoro oli ilmestyessään floppi – pelastus löytyi kauppojen hyllyltä

Pehmoinen maskotti veti ihmisiä ostoksille elokuvateatterin sijaan.

Julkaistu:

Tänä päivänä voi olla vaikea uskoa, että aninaatiomestari Hayao Miyazakin rakastettu Naapurini Totoro oli ilmestyessään taloudellinen pettymys. Tuottaja Toshio Suzuki on sanonut vuonna 1988 ilmestyneen animaatioelokuvan olleen studion heikoimmin avannut elokuva.

Naapurini Totoron menestystarina alkoi vasta valtavat katsojamäärät keränneiden televisioesitysten ja kotijulkaisujen myötä. Ghiblin kassaa elokuva alkoi paisuttaa kuitenkin vasta oheistuotteiden ansiosta.

Lue myös: Tiesitkö tätä? David Bowie näytteli rakastetussa Lumiukko-jouluklassikossa – sai palkaksi sydäntä lämmittävän muiston

Pari vuotta heikon teatterikierroksensa jälkeen Studio Ghibli lyöttäytyi yhteen leluyhtiö Sun Arrow’n kanssa. Totoro-pehmoleluja myytiin ensimmäisen vuoden aikana yli 2 miljoonaa kappaletta, tehden pehmoisesta jätistä Ghiblin suurimman tienaajan.

Naapurini Totoro tuottanut studiolleen satoja miljoonia dollareita, josta vain pieni osa on tullut elokuvan lipputuloista. Ehkä tästä syystä kaikkien rakastama olento on ansainnut paikkansa Ghiblin maskottina.

Lähde: Tokyo Weekender, Forever Geek

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.