Japanilainen animaatio-ohjaaja Hayao Miyazaki on pelotellut yleisöjä eläkkeelle jäämisellään jo vuosia. Miyazaki tunnetaan perustamansa Studio Ghiblin taianomaisista anime-elokuvista. Vuoden 1988 Naapurini Totoro on ehkä Miyazakin suosituin ja rakastetuin elokuva, mutta myös Liikkuva linna, Henkien kätkemä ja Prinsessa Mononoke ovat moderneja klassikkoja. Miyazaki kuuluukin vahvasti mestariohjaajien kaartiin Steven Spielbergin, Martin Scorsesen ja Quentin Tarantinon rinnalle.
Miyazakin uusinta elokuvaakin oli jo povattu ohjaajan viimeiseksi, mutta sitten selvisi, että 82-vuotias animen mestari onkin jo suunnittelemassa seuraavaa projektia ja hyvä niin. Poika ja haikara olisi ollut harvinaisen pliisu tapa eläköityä.
Poika ja haikara kertoo nuoren Mahiton tarinan. Elokuvan alussa Mahito menettää äitinsä Hisakon traagisesti tulipalossa samalla, kun toinen maailmansota runtelee niin Japania kuin muutakin maailmaa. Mahiton isä Shoichi menee naimisiin Hisakon nuoremman siskon, Natsukon kanssa vuotta myöhemmin ja koko perhe muuttaa Tokiosta maaseudulle.
Mahito suree edelleen äitiään ja raskaana olevan Natsukon yritykset lähentyä uuden poikapuolensa kanssa eivät ota sujuakseen. Mahito löytää mysteerisen tornin perheen talon läheltä, ja kun Natsuko katoaa, Mahito löytää tornin sisältä maagisen maailman. Harmaa, puhuva haikara opastaa Mahitoa seikkailun aikana.
Elokuva on lempeän omaelämäkerrallista Miyazakia. Mahiton lapsuus muistuttaa paljon Miyazakin omaa lapsuutta; Shoichin tapaan Miyazakin oma isä työskenteli myös tehtaassa, joka valmisti lentokoneiden osia sodan aikana. Miyazaki myös menetti oman äitinsä nuorena, mikä on inspiroinut paitsi Mahiton tarinaa myös Miyazakin muita elokuvia.
Poika ja haikara yhdistääkin monia Miyazakin elokuvista tuttuja teemoja. Elokuvassa pohdiskellaan perheen merkitystä, surua, menettämisen tuskaa sekä maailman monia ihmeitä. Miyazaki on aina ollut taidokas kertomaan syvällisiä, merkityksillisiä tarinoita lasten silmien ja seikkailumielisyyden kautta.
Siksi onkin harmi, että elokuvasta puuttuu Studio Ghiblin taika. On vaikea kuvailla sanoin, miksi Poika ja haikara ei toimi edellä mainittujen mestariteosten tapaan, mutta elokuvasta puuttuu… jotain. Jotain oleellista, jotain tarpeellista. Elokuvan tarina liikkuu hitaasti eikä koskaan tunnu orgaaniselta, vaan jokainen juonenkäänne tuntuu ennalta-arvattavalta ja kankealta.
Elokuvan tarina on kokonaisuutena vaikuttava mutta ei täysin vakuuttava. Elokuvan loppuratkaisu ei yllätä tai liikuta vaan tuntuu harmillisen pitkäveteiseltä ja laskelmoidulta. Poika ja haikara on parhaimmillaan elokuvan ensimmäisellä puoliskolla, kun tarina on vielä selkeästi jäsennelty, mutta turvonnut kesto pakottaa Miyazakin lisäämään juoneen aivan liikaa turhaa tavaraa.
Visuaalisesti Poika ja haikara on kuitenkin Studio Ghiblin parhainta antia. Erityisesti elokuvan haikara on hupaisan hirveä. Miyazakin elokuvat ovatkin parhaimmillaan, kun ohjaaja yhdistelee kauhunomaisia elementtejä studion värikkäiden hahmojen rinnalle. Poika ja haikara on myös ihailtavan yksityiskohtainen, erityisesti äänisuunnittelun osalta. Elokuva nojaa vahvemmin studion synkempien elokuvien tyyliin mutta jää silti kovin pintapuoliseksi. Onneksi elokuvasta löytyy silti söpöjä warawara-otuksia, jotka ovat Henkien kätkemä -elokuvan noki-olentojen jälkeen Studio Ghiblin hauskimpia luomuksia.
Suomessa Poika ja haikara esitetään alkuperäisellä ääniraidalla täkäläisittäin tekstitettynä. Elokuvan englanninkielinen tähtikaarti julkistettiin ennen elokuvan ensi-iltaa, ja versiossa kuullaan muun muassa Robert Pattinsonin, Christian Balen, Florence Pughin ja Gemma Chanin ääniä. Ilmeisesti toivottiin, että Hollywood-tähdet pystyisivät paikkailemaan Miyazakin heikon käsikirjoituksen reikiä. Mahito on alkuperäisversiossa raivostuttavan tylsä päähahmo, ja elokuva tuntuu pelaavan varman päälle ääninäyttelijöiden osalta.
Valitettavasti Poika ja haikara on pettymys. Se ei missään nimessä ole huono elokuva; se kertoo Miyazakille tyypillisen sydämellisen, vilpittömän tarinan surusta, mutta se ei vain yllä Miyazakin parhaiden elokuvien joukkoon. Onneksi mestarilla on jo uusi elokuva työn alla, joten voimme vain toivoa että Miyazakin seuraava projekti on parempi.
Maria Lättilä