Lupin III – Cagliostron linna

Mestariohjaajan ensimmäinen pitkä animaatio sisältää jo muutamia tutuiksi tulevia elementtejä, mutta sisältö on vielä lähinnä kohellusta. (Ikäraja K-7)

12.4.2024 00:37
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 12.04.2024

Hayao Miyazakin 12. ohjaus, animemestarille hänen toisen Oscarinsa tuonut Poika ja haikara pyörii edelleen teattereissa. Nyt on mahdollista nähdä valkokankaalla myös Miyazakin ensimmäinen oma käsikirjoitus ja ohjaus, vuonna 1979 ilmestynyt Lupin III – Cagliostron linna, vieläpä 4K-remasteroituna versiona.

Vaikka Lupin III -toimintakomedia on sisällöltään kevyttä kohellusta verrattuna maestron myöhempien elokuvien syvällisempiin ja pohdiskeleviin teemihin, fanit varmaan tunnistavat jo varhain mukana olevia tavaramerkkejä. Sellaisia ovat esimerkiksi herkät taustat, mielikuvitukselliset rakennelmat ja panostus yksityiskohtiin ja persoonallisiin eroihin hahmojen välillä. Kulttimaineeseen noussut varhaisteos on myös vaikuttanut moniin länsimaisiin animaattoreihin ja yleensä elokuvantekijöihin, joten tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi, vaikka Miyazakin tv-taustasta muistuttava animaatio ei vielä olekaan yhtä sulavaa kuin Miyazakin seuraavissa elokuvissa.

Alkuperäisen manga- ja animesarjan kylmästä konnasta sulavaksi playboy-sankariksi muuttunut Lupin III on mestarivaras, joka viimeisimmän keikkansa myötä päätyy outoon Cagliostron valtioon ja sekaantuu sen hallintaan vaikuttavaan naimakauppaan, sen kulisseissa pyöritettävään järjestäytyneeseen rikollisuuteen, outoon tieteistarinaan ja aarteenmetsästykseen. Millään noista ei loppujen lopuksi ole kovin suurta merkitystä tarinallisesti, sillä kyseessä on keikkakomedia, jossa Lupin III ystävineen kohtaa erilaisia haasteita, joista selvitään kekseliäisyydellä tai taistelutaidoilla. Kohtauksesta toiseen siirrytään kohelluksella, joka joskus toimii, joskus ei.

Välillä mukana on oikeasti sujavaakin seikkailua, mutta fysiikan lakeja uhmaavat hahmot tekevät vaikeaksi välittää mistään yrityksistä nostattaa jännitystä. Varsinkin, kun on vaikea pitää oikeastaan kenestäkään koko hahmokaartissa. Mielenkiintoisimmaksi nousee ehkä päähenkilöä pakkomielteisesti jahtaava ja tämän kanssa joskus pakon edessä yhteistyötä tekevä Interpol-etsivä Zenigata.

Jouni Vikman

Lupin III – Cagliostron linna -elokuvan traileri

Lisää luettavaa