Tosi-TV:n arkipäiväistymisen ennustanut The Truman Show toi keinotekoista maailmaa pyörittävää Christofia esittäneelle Ed Harrisille Oscar-ehdokkuuden. Mutta Harris ei ollut ensimmäinen rooliin astunut näyttelijä.
Hollywoodin kapinoiva legenda Dennis Hopper kiinnitettiin alun perin Christofin rooliin. Hopper ehti kuvata elokuvaa kahden päivän ajan, kunnes ohjaaja Peter Weir ja tuottaja Scott Rudin päättivät yksissä tuumin antaa herralle potkut – Hollywood-tyyliin “taiteellisiin erimielisyyksiin” vedoten.
Hopper paljasti myöhemmin olleensa alusta asti tarkkailun kohteena. Mikäli hänen roolisuorituksensa ensimmäisenä päivänä ei ollut ohjaajan ja tuottajan mieleen, saisi hän pakata kamppeensa. Nopeat potkut olivat Hopperille kova isku, sillä hän oli ehtinyt tehdä taustatyötä roolia varten sukeltaakseen jumalan tavoin Trumania hallinneen Christofin mieleen.
Hopperin saatua potkut, tuli tuotantoryhmälle kiire korvata hänet. Useampi näyttelijä kieltäytyi roolista, kunnes Ed Harris tapasi ohjaaja Weirin ja päätti tarttua tehtävään. Harrisilla ei ollut kummemmin aikaa valmistautua rooliin, jonka hän kuvasi ilman yhtään yhteistä pääosassa nähtävän Jim Carreyn kanssa.
Kiinnostavana knoppitietona kerrottakoon, että menetettyään roolinsa The Truman Show’ssa, nähtiin Dennis Hopper seuraavana vuonna toisessa tosi-tv-aiheisessa elokuvassa, EDtv:ssä, jossa hän esitti Matthew McConaugheyn hahmon vieraantunutta isää.
Lähde: Slash Film, Yahoo