Variety uutisoi Tom Cruisen haastattelusta, jossa hän puhui ensimmäistä kertaa vuosiin Nicole Kidmanista ja Eyes Wide Shut -elokuvasta.
Tiedossa on, että Stanley Kubrick halusi alun perinkin elokuvaan aitoa pariskuntaa. Hän oli pohtinut esimerkiksi Alec Baldwinia ja Kim Basingeria.
”Lensin hänen kodilleen ja tein laskun hänen takapihalleen. Luin käsikirjoituksen edellisenä päivänä ja juttelimme siitä koko päivän. Tunsin kaikki hänen elokuvansa. Tarkoitus oli pääasiassa tutustua toisiimme”, Cruise sanoo.
”Silloin ehdotin Nicolea rooliin, siksi, että hän on tietysti loistava näyttelijä. Sanoin hänelle, että mitä tahansa elokuva vaatii, olemme valmiit tekemään sen.”
Lue myös: Onko eeppinen seikkailu kestänyt aikaa? Tarkastelussa 20 vuoden takainen suurelokuva