Yle Areenassa on vielä hetken tosipohjainen elokuva Papillon (2017). Se kuvattiin eri puolilla Eurooppaa, muun muassa Montenegrossa, Maltalla ja Serbian Belgradissa.
Leffa kertoo ranskalaisesta vangista Henri Charrièrestä, lempinimeltään Papillon, joka vangittiin väärin perustein vuonna 1933 pahamaineiseen Devil’s Islandin rangaistussiirtolaan. Hän saa sieltä ystävän, jonka kanssa hän alkaa suunnitella pakoa.
Pääosissa nähdään Charlie Hunnam ja Rami Malik. Ohjauksesta vastaa Michael Noer.
Episodin kolmen tähden arvostelussa kirjoitettiin näin:
”Kyseessä on aika pitkälle nimenomaan elokuvan uusintaversio, sillä vaikka pohjana on Charrièren kirja ja sen jatko-osa Banco, muistuttaa uusi Papillon paljon vuoden 1973 elokuvaa. Dustin Hoffmannin esittämä vankikumppani Louis Dega nostettiin siinä keskeiseksi sivuhahmoksi, vaikka kirjassa hänen osuutensa jää pieneksi. Sama temppu tehdään uudessakin elokuvassa, jossa rahanväärennyksestä tuomittua Degaa esittää Rami Malek.”
Hunnam joutui laihduttamaan rooliaan varten noin 18 kiloa, tosin turhan lihaksikkaalta rooliin hän näyttää edelleen. Toisena triviana kerrottakoon, että elokuvassa huudetaan Hoffman kohdassa, kun vangit astuvat laivasta ulos. Tämä on tietysti selkeä viittaus alkuperäiseen Papillon (1973) -elokuvaan.
Papillon poistuu Areenasta 30. huhtikuuta. Elokuva on myös Kirjastokinossa. Alla traileri.
Lue myös: Muistatko Kauniit ja rohkeat -sarjan Carolinen – tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

Lähde: IMDb
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.