Kauniita ja rohkeita katselleet tietävät sarjasta Brooken, Ericin, Ridgen, Sallyn ja monia muita hahmoja. Yksi mieleen jääneistä hahmoista on Caroline.
Carolinen näyttelijä on Joanna Johnson, 62, ja hän näytteli sarjassa hahmoa vuosina 1987–1990, 1992 ja 2001. Kaunareille tyypilliseen tapaan mikään ei ole mahdotonta, joten hän näytteli sarjassa vielä Carolinen kaksoissisarta Karenia vuosina 1991–1994, 2009 ja 2011–2014. Lähes multiversumikamaa jo kauan ennen Marvel-elokuvia.
Johnson työskentelee edelleen aktiivisesti. Hän ei tosin enää juurikaan näyttele, mutta hänellä on töitä kameran takana. Johnsonilla on meriittejä käsikirjoittajana, tuottajana, sarjojen vetäjänä ja ohjaajana. Hän muun muassa käsikirjoitti vuoden 2001 elokuvan Lemmenlääkäri, jossa näyttelee David Arquette ja Courteney Cox.

Caroline ja Ridge.
Hänen viimeisin näyttelijätyönsä on sarjassa Good Trouble, jossa hänet nähtiin yhdessä jaksossa vuonna 2019. Good Trouble on spin-off sarjasta The Fosters. Molemmat ovat aika pitkäikäisiä sarjoja, ja Johnson on niiden tuottaja ja käsikirjoittaja.
Sitä aiempi näyttelytyö menee vuodelle 2014 Kauniit ja rohkeat -sarjaan. Mainittakoon, että hän näytteli Hämärän rajamailla (Twilight Zone) -sarjan ensimmäisen kauden jaksossa 15 (Monsters!/A Small Talent for War/A Matter of Minutes) vuonna 1986. Johnsonin näyttelijäura on ollut pitkälti Kaunareissa, eikä hänellä ole valtavasti muita tuotantoja meriiteissään.
Alla muutamia triviatietoja Joanna Johnsonista
Näytteli Kauniit ja rohkeat -sarjassa peräti 816 jaksossa.
Häntä on kutsuttu Cybill Shepherdin kaksoisolennoksi. Shepherd näytteli Bruce Willisin kanssa sarjassa Konnankoukkuja kahdelle.
Johnson loi sarjan Hope & Faith (2003), joka perustuu hänen elämäänsä. Sarja kertoo sisaruksista, joita ei yhdistä oikein muu kuin verenperintö. Kun saippuaoopperadiiva Faithin hahmo kuolee sarjassa The Sacred and the Sinful, hän pakenee iltapäivälehtiä muuttamalla lähiöön sisarensa Hopen perheen luokse.
Alla kaksi kuvaa Joanna Johnsonista.

Joanna Johnson GLAAD Awards -tapahtumassa vuonna 2023. AOP

AOP