Vuonna 1957 West Side Story nähtiin ensimmäistä kertaa Broadwaylla, ja siitä tuli suuri menestys.
Neljä vuotta myöhemmin tästä Leonard Bernsteinin säveltämästä ja Stephen Sondheimin sanoittamasta musikaalista tehtiin ensimmäinen elokuvaversio ja se voitti jopa 10 Oscaria.
Menestysohjaaja Steven Spielberg on aina halunnut tehdä musikaalin, ja hänen elokuvansa päihittääkin vuoden 1961 version teknisellä tasolla joka suhteessa.
Kyseessä ei kuitenkaan ole remake, vaan molemmat elokuvat perustuvat samaan alkuperäisteokseen.
Vertailulta on silti vaikea välttyä.
Spielbergillä oli käytössään sadan miljoonan dollarin budjetti joten on selvää, että hän pystyi kuvaamaan näyttävästi oikean New Yorkin kaduilla eikä pelkästään soundstagella, kuten aikaisemmassa tulkinnassa.
Uudessa elokuvassa myös kaikki näyttelijät laulavat taidokkaasti itse, toisin kuin vuoden 1961 julkaisussa.
Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, joista palkintoja tuli yksi: Ariana DeBose voitti kultapystin parhaasta naissivuosasta.
Blu-ray-levyltä löytyy lisämateriaalina muun muassa puolitoistatuntinen kurkkaus kulissien taakse.
Tero Heikkinen
Elokuva ★★★★★
Ekstrat ★★

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.