Yökukkujille tv:ssä: Räjähtävästä sotaleffasta eivät kaikki pidä – ohjaaja teki harvinaisen tarkkaa työtä

IMDb-arvosana 7,6.

14.12.2021 19:03

Yön tv-tarjonnassa on sotaelokuva The Hurt Locker (2008). Elokuva on arvostettu, mutta toiminnallista meininkiä odottavat saattavat pettyä.

Tiheätunnelmainen kuuden Oscarin toimintadraama seuraa Yhdysvaltain maavoimien pomminraivaajaryhmän toimia Irakin sodan aikana. William James saapuu tukikohtaan täyttämään äskettäin työkomennuksella menehtyneen ylikersantin saappaat. Jamesin hankala luonne ja erikoiset työskentelytavat aiheuttavat kuitenkin joukon sisällä voimakkaita jännitteitä. Ryhmä riskeeraa henkensä toinen toistaan vaarallisimmissa tilanteissa ja näkee sodan kauhut. Mutta mitä tapahtuu sotilaalle, kun komennus on ohi?

Tähtijoukko on hienoa luettavaa – mukana on muun muassa Jeremy Renner, Anthony Mackie, Guy Pearce, Ralph Fiennes, David Morse ja Evangeline Lilly. Elokuvan ohjaaja Kathryn Bigelow teki leffassa harvinaisen tarkkaa työtä, sillä kaikki hänen kuvaamansa kohtaukset päätyivät lopulliseen elokuvaan.

Elokuva esitetään Subilta kello 00.10. Alla traileri.

YouTube video