Yöllä voi katsella scifielokuvan I, Robot (2004).
Elokuvan pääosassa nähdään Will Smith. Näyttelijöinä myös Bridget Moynahan, James Cromwell, Shia LaBeouf ja Bruce Greenwood. Ohjaajana toimii Alex Proyas.
Elokuvan maailma ei tunnu enää niin kaukaiselta kuin ilmestyessään. Tekoäly on nousussa, ja seuraavan kymmenen vuoden sisään on povailtu AGI (Artificial General Intelligence) -tekoälyn saapumista, joka olisi askel entistä kehittyneempää koneälyä. AGI:n tulemiseen uskoo muun muassa Nvidian toimitusjohtaja Jensen Huang.
Elokuvan tarina sijoittuu vuoden 2035 Chicagoon. Siellä älykkäät robotit tekevät töitä ihmisten sijaan, ja niiden käytöstä hallitaan kolmella lailla, jotta ihmiset olisivat turvassa – mutta ovatko he? Etsivä Del Spooner tutkii robottikeksijä Alfred Lanningin väitettyä itsemurhaa ja uskoo, että ihmisen kaltainen robotti Sonny murhasi hänet laeista piittaamatta.
Leffan kuvaukset menivät siltä osin hienosti, että uusintakuvauksia ei tarvittu. Moinen saavutus on harvinaista suuren budjetin elokuville.
Huonommin meni kuitenkin Proyasin ja 20th Century Foxin studiopomon Tom Rothmanin välillä, sillä Proyas joutui taistelemaan läpi tuotannon, jotta hän sai näkemyksensä läpi. Vielä viime metreillä studio olisi halunnut korvata Proyasin kehittämän lopun ”vitseillä”.
Proyas aikoi kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, mutta hänen ystävänsä varoittivat, ettei hän työskentelisi sen jälkeen Hollywoodissa. Kirjaa ei tullut, mutta ilmeisesti pelkkä aikomus kirjoittaa se riitti, sillä Proyasilta ei ole enää tullut ison budjetin Hollywood-elokuvaa.
I, Robot on myös Disney Plussassa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- To 06.06.2024 klo 00.40, STAR Channel
- Pe 07.06.2024 klo 22.00, STAR Channel

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.