Etsi
Netflixin valikoimaan on lisätty vuonna 2010 ilmestynyt Black Swan.
Chris Rock tekee paluun televisioon stand up -koomikkona.
”Noiria, scifiä ja ainutlaatuisia ihmisiä pulassa”, kuvailee ohjaaja tulevaa elokuvaansa.
Netflixissä julkaistussa The Nightmare -elokuvassa tutustutaan unihalvaukseen.
Tämä elokuva suututti monet.
Netflix on hankkinut levitysoikeudet myös Bong Joon-Hon tulevaan Okja-elokuvaa, jonka pääosassa Gyllenhaal nähdään.
Netflixin ja Marvelin Iron Fist -sarjasta julkaistiin uusi traileri.
Netflixin valikoimaan on lisätty vuonna 1998 ilmestynyt Big Lebowski.
Netflixin valikoimaan on lisätty vuonna 2008 ilmestynyt Wanted.
Netflixin valikoimaan on lisätty vuonna 2000 ilmestynyt Gladiaattori.
Netflixissä tarjolla laatusarja.