Martin Scorsesen kiistelty elokuva nyt Netflixissä – aiheutti terrori-iskuja elokuvateattereihin ja kiellettiin monissa maissa

Tämä elokuva suututti monet.

12.10.2016 07:03

Martin Scorsese aiheutti aikoinaan porua ohjaamalla elokuvan nimeltä Kristuksen viimeinen kiusaus. Vuonna 1988 ensi-iltansa saanut elokuva kertoo Jeesuksesta, joka kuvataan aika lailla tavallisena ihmisenä haavoittuvuuksineen ja synnin houkutuksineen.

Elokuvasta ei pitänyt tulla edes niin suurta tapausta, kuin siitä tuli, mutta fundamentalististen uskonnollisten liikkeiden protestointi teki elokuvasta maailmankuulun jo kauan ennen kuin se oli elokuvateattereissa.

Elokuva kiellettiin joissakin maissa, kuten Etelä-Afrikassa, Filippiineillä ja Singaporessa. Ranskassa mentiin niin pitkälle, että elokuvasta suivaantuneet tekivät terrori-iskuja elokuvateattereihin. Katsojia estettiin pääsemästä sisälle teattereihin ja sisällä räjäytettiin haju- ja kyynelkaasupommeja. Monia pahoinpideltiin.

Pahin tapaus sattui Pariisissa Saint Michel -elokuvateatterissa, jossa palopommi aiheutti tulipalon ja 13 ihmistä loukkaantui, yksi hengenvaarallisesti.

Vihaa herättäneen elokuvan tähtikaartista löytyvät muun muassa Willem Dafoe, Harvey Keitel, Barbara Hershey, David Bowie ja Harry Dean Stanton.

Lähde: Wikipedia

Lisää luettavaa