Etsi
Yahoo Movies teki mielenkiintoisen listan suurimmista palkkioista, jotka maksettiin elokuvien käsikirjoituksista.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut Long Kiss Goodnight.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2009 valmistunut toimintaelokuva 12 Rounds.
Kiinaan muuttaneelle suomalaisohjaajalle sataa pitkästä aikaa roppakaupalla menestystä.
Kiinaan päätyneen suomalaisohjaajan uutukainen on tien päällä viihtyvä toimintakomedia.
Watchmojo teki videon, jossa listataan 2010-luvun tähän mennessä ilmestyneistä elokuvista kymmenen surkeinta.
Käsikirjoittaja Shane Black (Tappava ase, Iron Man 3, The Nice Guys) kaavaili jatko-osaa Renny Harlinin ohjaamalle The Long Kiss Goodnight -elokuvalle, mutta projekti ei koskaan tapahtunut.
Elokuvien kuolinkohtaukset voivat olla hyvinkin dramaattisia, joita katsoessa ihmisillä voi nousta tunteet pintaan. Joskus kuitenkin kuolinkohtaukset voivat olla todella hulvattomia. Elokuvien hauskimmista kuolinkohtauksista on nyt tehty video, jota katsoessa saa naurua pidätellä.