Näin rullaa Renny Harlinin uusi toimintaelokuva – ensimmäinen traileri!

Kiinaan päätyneen suomalaisohjaajan uutukainen on tien päällä viihtyvä toimintakomedia.

19.7.2016 18:43

Renny Harlinin ohjaamasta Skiptrace-elokuvasta on julkaistu traileri.

Skiptrace lyö yhteen Johnny Knoxvillen esittämän rikollisen ja Jackie Chanin näyttelemän hongkongilaispoliisin, joiden tehtäväksi jää pistää nippuun kiinalainen rikollisjengi. Seuraa toimintaa, komediaa ja erilaisia matkustusvälineitä.

1990-luvulla nousevaa uraa Hollywoodissa tehnyt Harlin on viime vuosina päätynyt tekemään vähemmät mairittelevia, suoraan DVD:lle tai suoratoistoon päätyneitä elokuvia.

Suomalaisohjaaja on kuitenkin perustanut Pekingiin oman tuotantoyhtiönsä, joka suuntaa trillereihin ja kauhuun keskittyvät elokuvansa suoraan valtaville Kiinan markkinoille.

Lisää luettavaa