Renny Harlinin Deep Blue Sea -leffalle suunniteltiin aivan järjettömältä kuulostavaa jatko-osaa

Jatko-osa olisi vienyt naurettavuuden uudelle tasolle.

8.4.2017 01:40

Vuonna 2009 Warner Brothers -studio suunnitteli tekevänsä suoraan dvd:lle julkaistavan jatko-osan Renny Harlinin Deep Blue Sea -elokuvalle, mutta projekti ei ikinä onnistunut.

Ohjaajaksi ja kirjoittajaksi valittiin Jack Perez, joka tunnetaan kuuluisasta b-elokuvasta Mega Shark vs. Giant Octopus. Äskettäin Perez kertoi Birth Movies Death -sivustolle, että mitä jatko-osassa olisi tapahtunut ja miksi elokuva ei ikinä päässyt tuotantoon.

Ensimmäisen elokuvan tavoin jatko-osassa oltaisiin tehty haiden avulla kokeita.

– Käsikirjoitus kertoi tieteellisestä tutkimusaluksesta, jonka valtaavat somalimerirosvot, ja sitten joukko Navy SEAL -sotilaita lähetetään sinne hoitelemaan heidät, Perez totesi.

– Koko alus on käytännössä massiivinen kelluva laboratorio, jossa on labyrinttimaisia tunneleita, joiden läpi hait voivat matkustaa säiliöihin.

– Ajattelin, että tämä voisi olla Sgt. Rock (sotasarjakuva) vastaan hait, joten kehittelin tämän joukkueen, joka perustui suosikkeihini Sgt. Rock –hahmoista, Perez sanoi ja vertaili hahmoja Predatorin sotilasjoukkoon.

Aluksella sotilaat olisivat saaneet vastaansa hait, joita oltiin paranneltu. Haihin oli kiinnitetty konekiväärejä, torpedoja ja muita aseita. Perez ei kuitenkaan halunnut tehdä mitään camp-viihdettä, vaikka idea kuulostaa naurettavalta.

– Paperilla se vaikuttaa todella koomiselta, mutta tarkoitukseni oli tehdä näistä haista Frankensteinin tyylisiä mutaatioita, jotka olivat traagisia ja väkivaltaisia.

Perezin käsikirjoituksesta pidettiin, mutta projekti päädyttiin peruuttamaan. Jatko-osan budjetti olisi ollut alle viisi miljoonaa dollaria, joten Perezin villejä ideoita oli melko mahdotonta toteuttaa. Lisäksi dvd-myynnit olivat siihen aikaa laskussa, joten studio päätti lopettaa jatko-osan kehittelyn.

Harmillista, että järjettömältä kuulostanut jatko-osa ei toteutunut, sillä Perezin ideassa oli potentiaalia melkoiseksi b-elokuvaklassikoksi.

Lähteet: Digital Spy, Birth Movies Death

Lisää luettavaa