Tällainen olisi ollut Renny Harlinin toimintaleffan jatko-osa – studio sanoi ei

Käsikirjoittaja Shane Black (Tappava ase, Iron Man 3, The Nice Guys) kaavaili jatko-osaa Renny Harlinin ohjaamalle The Long Kiss Goodnight -elokuvalle, mutta projekti ei koskaan tapahtunut.

20.5.2016 19:17

Happy Sad Confused -podcastissä vieraillut Black kertoo suunnitelleensa jatko-osaa Harlinin ohjaamalle elokuvalle, ja jopa puhuneensa asiasta toisessa pääosassa nähdylle Samuel L. Jacksonille.

”Ajatuksena oli, että keskittyisimme Samin hahmoon vuosia myöhemmin, kun Geena Davisin hahmon tyttären menneisyys palaa kummittelemaan häntä. Meillä ei ollut mitään valmista, mutta tuntui, että siinä oli jotain, koska Sam on niin mahtava”, Black selittää.

”Hän on muuten paras näyttelijä, jonka kanssa olen koskaan tehnyt töitä. Tarkoitus ei ole vähätellä ketään, mutta en ole koskaan nähnyt kenenkään rakastavan näyttelemistä niin paljon”, Black jatkaa.

Studio kuitenkin kieltäytyi tekemästä jatko-osaa, joten sen suunnitelmat pysähtyivät ideatasolle. The Long Kiss Goodnightin budjetti oli 65 miljoonaa dollaria ja se teki maailmanlaajuisesti noin 89 miljoonan dollarin tienestit lippuluukuilla (Box Office Mojo).

 

Lisää luettavaa