Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista

12.5.2013 19:26

Näyttelijä Charles Bronsonin (1921–2003) kuolemasta tulee elokuussa kuluneeksi kymmenen vuotta. Hänen ehkä tunnetuin elokuvansa on vuonna 1974 ilmestynyt Väkivallan vihollinen (Death Wish), jonka neljä jatko-osaa on vastikään julkaistu dvd:nä ja blu-rayna.

Bronson oli ennen Väkivallan vihollistakin tunnettu näyttelijä mutta suositumpi Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.Väkivallan vihollinen teki Bronsonista samantasoisen toimintatähden kuin Clint Eastwood samoihin aikoihin ja vaikkapa Sylvester Stallone, Arnold Schwarzenegger tai Bruce Willis myöhemmin.

Hieman Eastwoodin tapaan Bronson lähti hakemaan uralleen nostetta Euroopasta ja onnistui. Se, että Bronsonista tuli supertähti, ei näyttänyt kovin todennäköiseltä hänen lapsuudessaan. Hän syntyi nimellä Charles Buchinsky liettualais-puolalais-amerikkalaiseen perheeseen, jossa oli 15 lasta. Bronsonin ensimmäinen työpaikka oli hiilikaivos, missä hänelle maksettiin louhimisesta yksi dollari tonnilta.

Nykyään Bronsonia ei enää tunneta kovin hyvin, mikä saattaa johtua siitäkin että monet hänen myöhemmät elokuvansa eivät ole kestäneet aikaa. Väkivallan vihollinen ja Huuliharppukostaja ovat vakiintuneet klassikoiksi, mutta 1980-luvulla Bronson teki monia toimintaelokuvia, jotka unohtuivat heti ilmestyttyään. Siinä missä Eastwood on keskittynyt vanhoilla päivillä ohjaamaan, Bronson jalosti näyttelijätyönsä liukuhihnateollisuudeksi, joka saattoi tuottaa hyvin muttei jäänyt historiankirjoihin.

Mutta silloin kun minä näin ensimmäiset Bronson-elokuvani, hän oli suosionsa huipulla ja edusti parasta toimintaa mitä tarjolla oli. Ensimmäinen jonka näin, oli palkkamurhaajakuvaus Mestaritappaja (The Mechanic). Sitä esitettiin kotikaupunkini Kauhavan elokuvateatteri Kolmiossa ilmeisesti vuonna 1974 tai 1975. Se oli kielletty alle 16-vuotiailta. ja olin tuolloin kahdeksanvuotias. Ikärajoja ei kuitenkaan valvottu erityisemmin, vaan kirjoittamaton sääntö oli se, että vanhemman katsojan (joksi laskettiin kaikki yli 160-senttiset) seurassa lapsetkin pääsivät elokuviin katsomaan melkeinpä mitä tahansa, oli kyseessä sitten Manaaja tai seksikomedia Pukki sängynlaidalla. Pääsin näin ollen katsomaan Mestaritappajan minua kahdeksan vuotta vanhemman veljeni kanssa.

Mestaritappajaa seurasivat Teräshermo, italialaistuotanto Armoton mies (Città violenta), osin Suomessa kuvattu Puhelin (Telefon) ja monet muut. Lähes kaikissa niissä Bronson näytteli samantyyppistä hahmoa: yksi-ilmeistä ja vähäpuheista tappajaa tai kostajaa.  Mutta sitä minä odotinkin. Kun hän esitti erityyppistä roolia, kuten vaikkapa lännenkomediassa Keskipäivästä kolmeen, olin pettynyt. Onneksi se oli harvoja poikkeuksia.

Bronsonin suosio tai karisma perustuukin yksinkertaisiin asioihin. Hänen roolihahmollaan on yleensä vähän vuorosanoja. Ehkä juuri siksi Bronson löi läpi Italiassa ja Ranskassa, missä elokuvat dubattiin. Huonokaan dubbaus ei pilannut roolisuoritusta, kun ei ollut kauheasti dubattavaa.

Nykyään toimintaviihteeseen kuuluu olennaisena lyhyet koomiset repliikit. Bronson ei tarvinnut onelinereita, eivätkä sellaiset olisi hänen suuhunsa sopineetkaan. Bronson antoi kulmakarvojensa ja pedonsilmiensä puhua. Hän on itse sanonut että hänen kasvonsa ovat kuin ”kivilouhos, joka on räjäytetty dynamiitilla”.

Karheuden ja kovuuden lisäksi hänessä oli samalla  jotain luotettavaa ja isällistä. Kun Bronsonin roolihahmo teki julmia ja väkivaltaisia asioita, ne tuntuivat aina olevan jotenkin pakon sanelemia eikä mitään tappamalla nautiskelua. Bronson ei ollut koskaan tyhjänpäiväinen tai tahattoman koominen, vaan hänen karismansa toimi heikoimmissakin elokuvissa. Repikää siitä, nykyajan toimintatähdet.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia.

Sarjan edelliset kolumnit:

Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä

 

Lisää luettavaa