Kun näin ensimmäisen Terry Gilliamin elokuvan, en tiennyt ohjaajasta mitään. Siitä on 30 vuotta aikaa, ja kyseessä oli Gilliamin ohjaustyö Time Bandits, joka tuli Kauhavan elokuvateatteri Kolmioon pari vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen. Sen jälkeen halusinkin tietää ohjaajasta kaiken, sillä en ollut koskaan aiemmin nähnyt yhtä mielipuolisen hienoa todellisuuden ja fantasian yhdistelmää.
Gilliam oli jo tuolloin tunnettu paitsi ohjaajana myös Monty Python -komediaryhmän jäsenenä. Monty Python aloitti toimintansa jo 1960-luvulla, mutta Suomessa Pythoneita ei 1980-luvulla juuri tunnettu. Ymmärtääkseni Yleisradio laittoi Pythonit pannaan 1970-luvulla, ja sarjaa alettiin esittää uudelleen vasta 1990-luvun alussa, jolloin minäkin pääsin ensimmäisen kerran näkemään Gilliamin surrealistisia animaatioita. Suunnilleen samoihin aikoihin teattereihin tuli myös Gilliamin ohjaama Fisher King. Sitä ennen näin myös Gilliamin suurelokuvan Paroni Münchhausenin seikkailut, joka teki samantyyppisen unohtumattoman vaikutuksen kuin Time Bandits. Münchhausen-elokuvasta tuli kuitenkin taloudellinen katastrofi.
Gilliam onkin siitä mielenkiintoinen ohjaaja, että hänen urallaan on ollut valtava määrä epäonnea ja taloudellisia epäonnistumisia mutta myös uskomattomia menestystarinoita. 12 apinaa (1995) on paitsi nerokas tieteiselokuva myös suuri kassamenestys, jonka jälkeen Gilliamista alettiin puhua Hollywood-ohjaajana, mille hän itse on naureskellut.
Gilliam onkin aivan liian outo ja persoonallinen Hollywoodiin, ja onkin suorastaan ihme, että hän on päässyt tekemään niin monta ison budjetin elokuvaa. 12 apinaa -elokuvan lisäksi ei juuri ole tullut kassamenestyksiä, mutta arvostus on ollut sen verran kova, että hänellä on aina riittänyt töitä. Jotenkin epäonnistumisetkin ovat kääntyneet lopulta menestyksiksi. Yksi Gilliamin mestariteoksista, Brazil (1985), oli jäädä ilman teatterilevitystä Yhdysvalloissa, koska koeyleisö ei pitänyt siitä. Studio halusi elokuvaan onnellisen loppuratkaisun, mutta onneksi Gilliam sai pidettyä päänsä. Nykyään Brazil on yksi elokuvahistorian arvostetuimpia dystopioita.
Toisten projektien kanssa on ollut huonompi onni. Yli kymmenen vuotta tekeillä ollut Don Quijote -elokuva Johnny Deppin kanssa on monien vaiheiden jälkeen edelleen kesken. Watchmen-sarjakuvan filmatisointi jäi Gilliamilta kokonaan tekemättä. Imaginarium of Doctor Parnassus valmistui, mutta kuvausten aikana päätähti Heath Ledger kuoli. Kirjailija J.K. Rowling halusi Gilliamin ensimmäisen Harry Potter -filmatisoinnin ohjaajaksi, mutta Gilliam joutui pettymään, kun Warner Bros. -studio valitsikin ohjaajaksi Chris Columbusin.
Onneksi monet Gilliamin tuotannot kuitenkin toteutuivat. Mitä olisi elokuvahistoria ilman elokuvien Brazil tai 12 apinaa tulevaisuuden visioita? Kukaan ei käsittele aikamatkailua yhtä hauskasti kuin Gilliam. Se menee aina jotenkin karmealla tavalla pieleen, kuten sekä Time Bandits että 12 apinaa osoittavat. Graalin malja on aina kiehtova juonenkuljetuksen väline, ja se on mukana sekä elokuvissa Monty Pythonin hullu maailma että Fisher King, jotka ovat elokuvina täysin erilaisia. Ja kuka olisi voinut olla Gilliamia sopivampi ohjaaja Hunter S. Thompsonin kirjalle Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa? Gilliamin elokuvissa usein pelkät alkutekstit hakkaavat monet elokuvat mennen tullen. Monty Pythonin hullussa maailmassa ne ovat ehkä elokuvahistorian hauskimmat.
Gilliam on jo 73-vuotias mutta ei ole onneksi vielä jäämässä eläkkeellä. Hänen seuraava elokuvansa The Zero Theorem on tieteistarina, jossa Christoph Waltzin esittämä tietojenkäsittelynero etsii elämän tarkoitusta. Pelkkä ajatus elokuvasta kuulostaa kiehtovalta.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia.
Sarjan edelliset kolumnit:
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä