Netflix tunnetaan ennen kaikkea sarjoistaan, joita katsotaan pitkinä maratoneina, mutta kun yhtiö aloitti, suuri osa tarjonnasta oli elokuvia.
Yhtiön alkutaipaleella 1990-luvun lopulla ei liikuteltu bittejä, vaan asiakkaille lähetettiin dvd-levyjä postipaketteina ja odoteltiin, että elokuvat jonakin päivänä pystyttäisiin siirtämään koteihin digitaalisessa muodossa.
Netflixin vaiheista kerrotaan Ben Fritzin kirjassa The Big Picture, jossa käsitellään elokuvabisneksen muutosta viime vuosina.
Fritzin kirjoittaa, että dvd-aikana 80 prosenttia Netflixin tilaajien katsomasta sisällöstä koostui elokuvista. Kun Netflix muuttui suoratoistopalveluksi, elokuvien osuus romahti kolmasosaan.
Vaikka Netflix alkoi panostaa alkuperäissarjoihin, suhde pysyi silti samana. Kolmasosa striimausajasta koostui edelleen elokuvien katsomisesta. Netflixin johto yllättyi asiasta. Vaikka sarjat olivat osoittaneet mahtinsa, elokuva piti pintansa kuluttajien parissa.
Kolmasosa oli nimittäin yllättävän iso luku, kun ottaa huomioon, että Netflixin elokuvatarjonta ei ollut vielä muutama vuosi sitten kovin laaja. Se koostui lähinnä nimikkeistä, jotka olivat vähintään vuoden vanhoja. Vähänkin kovempi leffafani oli nähnyt jo kaiken kiinnostavan.
Netflixin iso ongelma oli julkaisuikkuna. Elokuvat tulivat ensin teattereihin, sitten vuokrattavaksi tai ostettavaksi. Sitten oli vuorossa kaapelitelevisio, perinteinen televisio ja supermarketin alelaari. Netflix sai useimmiten elokuvat haltuunsa julkaisuikkunan loppupäässä.
Tämä ei yhtiötä miellyttänyt. Paras keino tehdä asialle jotain oli purkaa tämä järjestelmä. Ja se onnistui vain tekemällä omia elokuvia. Jos Netflix tuottaisi elokuvat itse, ei tarvitsisi välittää julkaisuikkunoista.
Netflix ei myy yksittäisiä elokuvalippuja tai tallenteita, vaan sille on tärkeää, että asiakkaat käyttävät palvelua aktiivisesti ja pysyttelevät linjoilla. Netflixin ihanneasiakas valitsee nimikkeen, katsoo sen alusta loppuun ja siirtyy seuraavaan.
Netflixin ensimmäisiä isoja liikkeitä elokuvatuotannossa oli monen elokuvan sopimus Adam Sandlerin kanssa. Kriitikot haukkuvat Sandlerin komedioita, mutta hänellä on valtavasti faneja, jotka haluavat katsoa kaikki hänen elokuvansa. Sandlerin fanijoukko on ikääntymässä eikä ehkä jaksa enää lähteä teatteriin, mutta kotiteattereissa suosio on taattu.
Sandler ei ole ainoa iso elokuvatähti, joka on tehnyt syrjähypyn Netflixille. Myös Brad Pitt, Will Smith ja Sandra Bullock ovat tehneet Netflix-leffansa. Pittin War Machine jäi vähemmälle huomiolle, mutta Smithin Bright ja Bullockin Bird Box keräsivät valtavat striimausluvut.
Yksittäisten elokuvatähtien vetovoima ei valkokankaalla ole enää entisenlainen. Nykyään suuri yleisö haluaa maksaa leffalipuista silloin, kun kyseessä on Marvel-supersankarielokuva tai Star Wars -jatko-osa. Pelkkä elokuvatähden nimi ei vedä väkeä teattereihin entiseen malliin, ja palkkiot ovat sitä mukaa pienentyneet, joten Sandlerin, Smithin tai Bullockin on ollut helppo ottaa vastaan Netflixin avokätinen tarjous. Isoja tähtiä näkyykin nykyään pienessä ruudussa enemmän kuin koskaan ennen.
Seuraava iso Netflix-tapaus elokuvien saralla on Martin Scorsesen The Irishman, jossa näyttelevät Robert De Niro ja Al Pacino. Siinä on Sandler-komedioiden toinen ääripää.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a
Sarjan edellinen kolumni:
Disney Plus haastaa Netflixin