”Tervetuloa vuoden karmivimpaan elokuvanäytökseen”, kertoo sähköpostiini saapuneen viestin otsikko.
Klikattuani viestin auki selviää, että kyseessä ei ole aivan tavallinen lehdistönäytös. Minut on kutsuttu katsomaan kauhuelokuva Kirottu (The Conjuring). Esityspaikkaa ei haluta paljastaa, mutta kokoontumispaikka on Tukholman keskustassa. Elokuvayhtiö järjestää kuljetuksen ja majoituksen.
Kutsu on houkutteleva, mutta miksi elokuvayhtiö haluaa lennättää suomalaisen toimittajan Tukholmaan katsomaan dvd:llä ja blu-raylla ilmestyvää elokuvaa, joka on saanut Suomessa ensi-iltansa loppukesästä? Olisikohan paikalla mahdollisuus haastatella elokuvan näyttelijöitä tai ohjaajaa? Elokuvassa on melko tunnettuja näyttelijöitä kuten Vera Farmiga ja Patrick Wilson. Ohjaaja James Wan on saavuttanut mainetta muun muassa Saw-elokuvalla, joten hänkin olisi kiinnostava haastateltava.
”Paikalla ei valitettavasti ole näyttelijöitä tai tekijöitä. Tilaisuus on verrattain vapaamuotoinen”, minulle vastataan Ruotsista.
Kyseessä näyttää siis olevan pelkkä promotilaisuus. Tapahtuman salaperäisyys vetoaa kuitenkin sen verran, että päätän ilmoittautua mukaan.
Saavun Tukholmaan puolenpäivän maissa. Tilaisuus on merkitty alkavaksi vasta puoli seitsemältä, joten minulla on reilusti aikaa ennen sitä. Kokoontumispaikaksi oli ilmoitettu hotellin aula, joten kaikki vaikuttaa selvältä. Mitään lisätietoa en kuitenkaan ole saanut. Pyörittyäni kaupungilla muutaman tunnin menen hotellin aulaan, minne on kokoontunut parikymmentä toimittajaa. Mukana on muutama suomalainenkin.
Elokuvayhtiön edustaja antaa minulle asiakirjan, joka olisi allekirjoitettava. Siinä on kaksi sivua englanninkielistä tekstiä, joka sisältää kaikenlaisia varoituksia. Paperi pitäisi allekirjoittaa saman tien, koska bussi odottaa.
Ärsyyntyneenä moisesta kiireestä allekirjoitan paperin nimellä Van Helsing.
Sitten siirrymme bussiin. Bussimatka vie meidät ensin jonnekin Tukholman esikaupunkialueelle, mutta sielläkään emme pysähdy. Yli puolen tunnin ajomatkan jälkeen asutus alkaa harveta. En ymmärrä miksi pitää matkustaa naapurikaupunkiin asti elokuvateatteriin. Sitten bussi kaartaa paikkaan, joka muistuttaa teollisuusaluetta tai satamaa. Sateinen marraskuinen ilta on kuitenkin niin pimeä, että on vaikea sanoa tarkemmin. Ympärillä näkyy kontteja ja teollisuushalleja. Lähellä näyttäisi olevan myös meri. Kurvaamme kuitenkin pienen kiertelyn jälkeen teollisuusalueen portista ulos ja jatkamme matkaa kapeaa tietä pitkin. Muutaman kilometrin jälkeen pysähdymme viimein, ja bussin ovet aukeavat.
Huomaan, että olemme vanhan kartanon pihalla. Elokuvanäytös halutaankin näköjään järjestää paikassa, joka muistuttaa Kirottu-elokuvan kummitustaloa. Vaikutelmaa lisää se, että pihapuussa roikkuu nukke hirttosilmukassa, mikä tuo mieleen elokuvan julisteen.
Ovella on vastassa kalpeakasvoinen sisäkkö, jolla on mustimmat silmänaluset, mitä olen koskaan nähnyt. Hänestä tulee mieleen jonkinlainen pahuuden valtaan joutunut pandakarhu. Sisäkkö viittoo ääneti astumaan sisään. Nousen muiden mukana pimeitä rappusia pitkin ullakkohuoneeseen, jonne on katettu juomia ja cocktailpaloja. Kukaan ei pyydä niistä nauttimaan, mutta toimittajista kun on kyse, niin erillistä pyyntöä ei tarvita. Paikalla on sisäkön lisäksi toinen nuori nainen, joka näyttää kuuluvan talon väkeen. Hänkään ei puhu vieraille, istuu vain ääneti keinutuolissa valkeaan kaapuun pukeutuneena ja tuijottaa ikkunasta ulos.
Seuraavaksi pandasisäkkö viittoo takaisin alakertaan. Siirrymme isoon saliin, jossa on valkokangas ja tuolirivistöjä. Ilman erityisiä esittelyjä Kirottu alkaa pyöriä blu-raylta.
Vanhan kartanon kummittelutapauksesta kertova elokuva ”perustuu tositapahtumiin” ja sijoittuu 1970-luvulle. Keskeinen tapahtumapaikka muistuttaa todella paljon kartanoa, jossa elokuvaa katsomme, joten kokemuksesta tulee väistämättä intensiivinen. Eturivissä istuvalle ruutupaitaiselle nuorukaiselle elokuvan jännittävät kohtaukset tuntuvat olevan liikaa. Kun jotain pelottavaa tapahtuu kankaalla, hän nostaa ensin kädet kasvoilleen ja säpsähtää sitten niin että meinaa pudota tuolilta. Muutaman säikähdyskohtauksen jälkeen alkaa tuntua siltä, että tyyppi on palkattu esittämään pelokasta katselijaa. Sen verran dramaattisiksi hänen reaktionsa kasvavat.
Pandasisäkkö käy välillä kurkkimassa ovella aavemaisesti. Ikkunan takana näkyy kuisti, jonne kaapuun pukeutunut tyttö vaivihkaa ilmestyy. Sitten raskastekoinen taulu putoaa seinältä rymisten alas aivan vieressäni. Yritän keskittyä elokuvaan, joka ei itse asiassa ole hassumpi omassa lajityypissään. Etenkin 1970-luvun maailma on rakennettu tyylikkäästi. Elokuva vie aiheeseen sopivassa ympäristössä mukaansa ja tuntuu päättyvän melkein liian pian.
Kun lopputekstit alkavat, salin sivuovi avautuu ja pandasisäkkö viittoo meidät kuistille. Sitä kautta poistumme takaisin bussille. Valkokaapuinen tyttökin on ulkona, ja hän on ottanut keinutuolinsa mukaan. Hän keinuu pihanurmella jonkinlainen soittorasia sylissään, mikä on aika kuumottava näky pimeässä illassa.
Palaamme takaisin hotellille hieman nopeammin kuin tullessa, sillä nyt ei tarvitse tehdä hämäävää koukkausta teollisuusalueelle. Kun saavumme perille, on jo melkein keskiyö. Kauhutapahtuma on ohi, ja nyt voi nukkua rauhassa. Ellei sitten hotellihuoneeseeni ilmesty elokuvayhtiön palkkaama aave.
Jussi Huhtala
Kirottu (The Conjuring) ilmestyy dvd:nä ja blu-rayna 18. joulukuuta.
Kirjoittaja on Episodin toimituspäällikkö.
Seuraa Twitterissä: @JussiHuhta1a