Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa 90-luvun kulttiklassikon raaempi esiosa – sai K-18-ikärajan

Elokuvan IMDb-arvosana on 5,6.

12.7.2025 21:00

Cube Zero (2004; Rakuten TV:ssä nimellä Kuutio Nolla) on kanadalainen psykologinen scifi-kauhujännäri, joka toimii esiosana kulttiklassikoksi nousseelle Cube (1997) -elokuvalle. Elokuvan ohjasi Ernie Barbarash, joka oli mukana myös sarjan edellisen osan, Cube 2: Hypercube (2002), käsikirjoitustiimissä.

Cube Zerossa palataan ajallisesti ensimmäisen Cuben tapahtumia edeltävään aikaan. Elokuvassa seurataan sekä kuutiomaiseen ansalabyrinttiin joutuneita ihmisiä että ensimmäistä kertaa myös järjestelmän ulkopuolella työskenteleviä valvojia, jotka seuraavat vankien etenemistä ja kohtaloa.

Yksi valvojista alkaa kyseenalaistaa järjestelmän oikeudenmukaisuutta ja omaa rooliaan tappavassa kokeessa. Samaan aikaan kuution sisälle joutuneet uudet uhrit yrittävät selviytyä hengissä sadistisista ja usein mielikuvituksellisista ansoista – ja selvittää, miksi he ovat siellä.

Cube Zero on visuaalisesti sarjan kahta edellistä osaa synkempi, ja se painottaa enemmän kokeelliseen kidutukseen ja kontrolliin, mikä tekee siitä osin inhottavamman katselukokemuksen. Graafisuutensa vuoksi elokuva sai Suomessa K-18-ikärajan.

Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa kauhuklassikon verisempi uusintaversio – myyttinen murhaaja saa taustatarinan

Cube Zeron voi katsoa nyt ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Pituutta leffalle kertyi Episodin katselussa 107 minuuttia mainoksien kera. Huomioi, että mainoksien määrä voi vaihdella katselukohtaisesti.

Elokuva kuuluu myös Lionsgate Plussan valikoimaan.

Alla elokuvan juliste ja traileri.

YouTube video

Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa asenteella tehtyä 90-luvun B-toimintaa – rikkaiden saarella ihminen on riistaa

Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa 80-luvun camp-kauhua – jättimäinen olento aivopesee uhrinsa

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.