Vastarinnasta huolimatta ”kuollut” digi voittaa filmin

28.3.2014 13:49

Christopher Nolan sanoi toissapäivänä, että hän aikoo myös jatkossa kuvata elokuvansa filmille. Paramount Pictures tekee poikkeuksen ja julkaisee ohjaajan tulevan elokuvan Interstellarin sekä filmi- että digikopiona, vaikka vasta vähän aikaa sitten yhtiö ehti julistaa, ettei se aio enää levittää elokuviaan filmikopioina.

Nolan on ollut Hollywoodin filmiteollisuuden keulakuva jo pitkään. Batman-trilogian ja muiden hittiensä ansiosta hänellä on runsaasti vaikutusvaltaa kaupallisen elokuvan kentällä. Pienemmällä profiililla varustettu ohjaaja tuskin olisi saanut Paramountia julkaisemaan elokuvaansa filmikopiona.

Tänään Aki Kaurismäki julisti tiedotteessaan digitaaliteknologian ”paholaisen keksinnöksi” ja vannoi myöskin niin ikään filmin nimeen. ”Siunatuksi lopuksi on, väärinkäsitysten välttämiseksi, todettava että edellä osoittamani kohtuuton myötämielisyys digitaalista esitystekniikkaa kohtaan ei tarkoita sitä, että en aikoisi kuvata 35 mm filmille niin kauan kuin se materiaalin saatavuuden ja laboratorioiden olemassaolon valossa on mahdollista.”

Filmi on monille elokuvantekijöille tunteellinen asia. Kaurismäenkin perustelut filmin paremmuudelle ovat tunteisiin sidottuja, sillä hänen mielestään ”digitaalisen kuvan pinta on ja pysyy ’kuolleena’, koska se ei perustu valoon eikä fotokemialliseen reaktioon, joka saa filmin pinnan ikään kuin väreilemään.”

Myös digillä on omat puolustajansa. Digitaalisuus on elokuvantekijän kannalta halvempi ja nopeampi muoto. Se on tasa-arvoistanut elokuvantekoa, mikä on nähty Suomenkin teattereissa, joiden kotimaisen tarjonnan määrä on ollut huimassa kasvussa. Lisäksi digikopioiden levittäminen on huomattavasti keloja halvempaa. Tässä kehityksen suunnassa on nähty myös ikäviä piirteitä, sillä valkokankaita on edelleen rajallinen määrä, vaikka niille pyrkivien elokuvien määrä (ei laatu) kasvaa jatkuvasti. Syy ei kuitenkaan ole digitalisoitumisessa vaan levittäjissä.

Tulevaisuus näyttääkin filmin suhteen heikolta. Teatterien digitalisoituminen on ollut jo vuosien ajan maailmanlaajuinen trendi, ja esimerkiksi Suomessa ei viime vuonna levitetty yhtään elokuvaa laajassa levityksessä filmikopiona. Kaurismäkikin huomauttaa tiedotteensa lopuksi, että jos hän olisi kymmenen vuotta nuorempi, hän kyllä ”nielisi myrkyn”, eli kuvaisi elokuvansa digitaalisesti. Nuorilla elokuvantekijöillä ei yksinkertaisesti ole samoja valinnan mahdollisuuksia kuin Nolanin ja Kaurismäen kaltaisilla nimekkäillä ohjaajilla, koska digin taloudelliset edut painavat vaakakupissa tunnetta enemmän.

Joonas Alanne

Kirjoittaja on Episodin vakituinen avustaja. Seuraa Twitterissä: @JoonasAlanne