Etsi
Sarja kertoo kahdeksan sotilaan tarinat.
1980-luvun toimintasankari saattaa tehdä comebackin Disneyn tulevan suoratoistopalvelun puolella.
Ideasta kuitenkin luovuttiin.
Vetisen kohtauksen tekeminen sai tähden melkein menettämään malttinsa.
Menestyselokuvassa soditaan Englannin kuningasta vastaan.
Apinoiden planeetta -ohjaajan elokuvassa avaruusolennot ovat nousseet valtaan.
Kuvamuokkauksen perusteella näyttelijätär voisi sopia rooliin.
Elokuva kertoo kuuluisan pankkiryöstäjän tarinan.
Päätähdet saivat omat julisteensa.
Näyttelijä kannustaa tutustumaan myös muihin kuin Tolkienin kirjoituksiin.
Elokuvalla on yllättävä yhteys klassikkoon.
Tuleva tuotantokausi tulee olemaan pidempi kuin aikaisemmat.
Ilmestyy tammikuussa 2019.