Donald Trump luuli Christian Balen olevan oikeasti Bruce Wayne – ”Se oli hyvin viihdyttävää”

Tulevalla presidentillä meni fakta ja fiktio sekaisin Batman-elokuvan kuvauksissa.

Christian Bale kertoi, että Donald Trump luuli häntä oikeasti Bruce Wayneksi.

Yön ritari -trilogiassa Bruce Waynea eli Batmania esittänyt Bale oli mainostamassa uutta Vice-elokuvaansa, kun hän kertoi Varietylle kohtaamisestaan Trumpin kanssa Batman-elokuvaa tehdessään. Kuvauksia tehtiin vuosia sitten Trump Towerissa, ja Trump kutsui Balen juttusilleen.

– Luulen, että hän luuli minun olevan Bruce Wayne, koska olin pukeutunut Bruce Wayneksi. Joten hän puhui minulle kuin olisin Bruce Wayne, ja minä lähdin siihen mukaan. Se oli hyvin viihdyttävää, Bale kertoi.

– Minulla ei ollut silloin mitään hajua, että hän pyrkisi presidentiksi.

Katso alta video, jossa Bale kertoo tarinan.

Lähde: Comicbook.com

Aiheeseen liittyvät elokuvat