Tällaista ei ole aiemmin nähty – tähti hypettää kauhuhittien odotettua jatko-osaa

Erilainen elokuva luvassa.

Patrick Wilson kertoi, että kolmas Kirottu-elokuva tulee tarjoamaan jotain ennennäkemätöntä.

Wilson tulee Vera Farmigan kanssa uusimaan roolinsa Warrenin pariskuntana aiemmista Kirottu-elokuvista kolmannessa osassa, mutta sitä ennen tähdet nähdään sivuosassa samaan universumiin sijoittuvassa Annabelle 3:ssa.

– Voi pojat. Me juuri lopetimme Annabelle 3:sen kanssa, mikä on siistiä. On kivaa päästä mukaan hieman siihen franchiseen. Kirottu 3 tulee olemaan erilainen kuin mikään aikaisemmin näkemämme, mikä on hauskaa, Wilson kommentoi Digital Spyn haastattelussa.

Kaksi ensimmäistä osaa ohjannut James Wan ei jatka ohjaajanpallilla, vaan hänen tilalleen tulee Michael Chaves. Kirottu 3:sen juonesta liikkui aikaisemmin mielenkiintoinen huhu.

Kolmannen Kirottu-elokuvan ensi-iltapäivää ei ole vielä julkistettu, mutta Annabelle 3 ilmestyy heinäkuussa 2019.

Lähde: Digital Spy

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.