Etsi
Brad Pittin Plan B -tuotantoyhtiö on elokuvan taustalla.
Omalaatuisista komedioistaan tunnettu ohjaaja valloitti Hollywoodin Marvel-seikkailullaan.
Kauhugenre on ohjaajalle tuttu juttu.
Korealaisohjaaja palaa juurilleen.
Natalie Portman ei jatka synkässä scifi-maailmassa vaeltamista, mikäli se on elokuvan ohjaajasta kiinni.
Uudella kaudella jatketaan suoraan siitä, mihin edellisellä jäätiin – vaikka näyttelijät ovatkin puoli vuosikymmentä vanhempia.
Projekti näyttäisi etenevän hyvää tahtia.
Alkuperäinen teksti on individualismin ylistys.
Mielen ja maailmankaikkeuden salaisuudet aukeavat tiedemiehen kokeissa.
Shaun of the Dead, Hot Fuzz ja The World’s End -elokuvista tuttu kaksikko pitää kiinni tyylistään.
Bond 25:n kuvaukset alkavat joulukuussa 2018.
Liekö jo aikakin poiketa tutuilta ja turvallisilta reiteiltä kaukaisessa galaksissa?
Palkkionmetsästäjän seikkailut pääsevät varmoihin käsiin.