Joaquin Phoenix puhuu nyt Jokeri-elokuvastaan: ainutlaatuinen ja helvetin pelottava

Tulossa on erilainen sarjakuvaleffa, mikäli näyttelijään on uskominen.

13.7.2018 11:15

Joaquin Phoenix on ensimmäistä kertaa avautunut tulevasta Jokeri-elokuvasta ja sen taustoista. Phoenix kertoo Colliderin haastattelussa miettineensä sarjakuvaelokuvia jo kolme-neljä vuotta sitten, ja kysyneensä manageriltaan, miksei kukaan tee näistä hahmoista pienemmän budjetin henkilökuva, jonka pääosassa olisi yksi pahiksista.

Phoenixin manageri ehdotti tuolloin järjestävänsä tapaamisen Warner Brosille, mutta näyttelijä perääntyi ja antoi jutun jäädä taka-alalle. Todd Phillipsin (Kauhea kankkunen, War Dogs) ohjaama ja yhdessä Scott Silverin (The Fighter) kanssa käsikirjoittama projekti veti kuitenkin Phoenixin huomion.

”Se tuntuu ainutlaatuiselta, se on jotenkin täysin omassa maailmassaan, ja ehkä kaikista eniten, se pelottaa minua ihan helvetisti”, Phoenix sanoo.

55 miljoonan dollarin budjetilla tehtävän elokuva sanotaan tutkivan miestä, jonka yhteiskunta on jättänyt ulkopuolelleen. Kyseessä ei ole ainoastaan rosoinen henkilökuva vaan myös yleinen varoittava tarina. Elokuvan odotetaan saavan ensi-iltansa vuoden 2019 lopussa.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia