Etsi
Jeff Bridges ei hirveästi lämpene jatko-osille, mutta onpa hän muutamassa näytellyt. Hiljattain hän on kuitenkin puhunut useammastakin jatko-osasta.
Oz – Kylmä rinki oli HBO:n ensimmäisiä todellisia menestyssarjoja. Eikä suotta. Kylmän ringin vankiladraama on vielä nykyäänkin koukuttavaa katsottavaa.
Hellboy: Rise of the Blood Queen on tuleva Hellboy-sarjikseen perustuva elokuva. Leffa tulee aloittamaan Hellboyn tarinan alusta, mutta tällä kertaa R-leimattuna.
On hieman harmi, ettei mainio Dredd-elokuva saa jatkoa leffan muodossa. Tosin kyllä tämä tv-sarjakin käy, jos se vain tehdään hyvin.
Nythän näitä Stephen King -filmatisointeja ilmestyy kuin zombeja ydintuhon jälkeen. Ensin Musta torni, sitten Se. Ja samalla huhuillaan King-universumista.
Guardians of the Galaxy -leffat edustavat Marvelin parasta antia. Leffat ovat hauskoja, viihteellisiä ja vauhdikkaita. Parasta ykkösluokkaa siis.
Darren Aronofsky on tehnyt melko karmivia leffoja. Black Swan ja Unelmien sielunmessu ovat erilaisia kauhutarinoita. Nyt häneltä on tulossa mother!-niminen psykologinen kauhutrilleri.
Mestarit eli The Mighty Ducks sai ensi-iltansa vuonna 1992. Stephen Herekin ohjaamassa lätkäleffassa nähdään muun muassa Martin Sheenin poika Emilio Estevez. Sitten siellä on Goldberg, jota näyttelee Shaun Weiss.
Deadpool on loistava sarjakuvaleffa. Onpa se niin hyvä, että moni on nostanut sen jopa kaikkien aikojan parhaaksi supersankarileffaksi.
On kalkkunoita ja on kalkkunoita. Tälläkin videolla on kalkkunoita sekä niitä kalkkunoita. Kluk kluk.
HBO kärsi vakavasta hakkerimurrosta viime viikolla. Hakkerit uhkasivat julkaista varastettua materiaalia hiljalleen verkkoon. Nyt se näyttäisi alkaneen. Varokaa siis jatkossa kaikkia spoilereita!
Ei näissä uusissa kuvissa mitään kovin suuria spoilereita ole. Spoilerit ovat tulleet aivan muualta, muun muassa lehtien kansista. Eräänkin lehden kannessa oli Arya ja eräs esine…
Uusi tv-sarja The Bold Type on saanut lyhyessä ajassa paljon kiitosta mutta myös suoranaista vihaa ja raivoa osakseen. Ainakin sarja herättää keskustelua.