The Dude eli Jeff Bridges puhui ohi suunsa: kulttileffan jatko-osa on ehkä tulossa

Jeff Bridges ei hirveästi lämpene jatko-osille, mutta onpa hän muutamassa näytellyt. Hiljattain hän on kuitenkin puhunut useammastakin jatko-osasta.

10.8.2017 21:07

Bridges nähdään pian eräässä jatko-osassa, nimittäin Kingsman: The Golden Circlessä. Sitä ennen hän on tehnyt Viimeisen elokuvan jatko-osan Texasville – unohduksen maan sekä Tronin jatko-osan Legacyn.

The Big Lebowskilla on suorastaan kulttiseuranta. Onpa leffa herättänyt henkiin oman uskontonsakin, dudeismin. Bridges on kuitenkin kuullut niin paljon huhuja muun muassa Big Lebowskin remakesta, ettei oikein tiedä missä myöskään leffan mahdollinen jatko-osa menee.

”Ken tietää? Ei sitä voi koskaan olla varma”, Bridges kertoi Uproxxin haastattelussa.

Hän ei myöskään tajunnut Marvel-hahmonsa Obadiah Stanen kuolevan ensimmäisessä Iron Manissa.

”Se kässäri, jonka perusteella minut palkattiin, oli aivan erilainen kuin lopullinen versio. Hahmoni säilyy hengissä siinä! En tiedä, ehkä he voivat tuoda hahmoni joskus takaisin?” Bridges kertoo samassa haastattelussa.

Mutta sitten se kulttileffa, jonka jatkoa moni jo toivookin. Tron 3 saattaa nimittäin olla tekeillä.

Bridges oli Entertainment Weeklyn radio-ohjelmassa, Sirius XM:ssä, hiljattain. Näyttelijä puhui siellä hieman ohi suunsa:

”Toivon, että leffa tehdään. Joe Kasinskilla on kässäri ja kaikki jo valmiina. En tiedä saisinko puhua tästä vai en. En tosiaankaan tiedä. Mutta sen pitäisi olla ensimmäinen täysin virtuaalitodellisuudessa [VR, Virtual Reality] tapahtuva elokuva. Eikö se olisi todella siistiä nähdä Tron siellä… siinä maailmassa?” Bridges kysyy.

Tron: Legacy sai ensi-iltansa jo 7 vuotta sitten. Alkuperäinen Tron sai ensi-iltansa 28 vuotta ennen Legacya. Kolmas elokuva oli tekeillä, mutta hieman ennen tuotantoa se peruttiin. Tänä vuonna jopa elokuvan ohjaaja Kosinski on puhunut jatko-osasta hyvinkin suulaasti, joten jatkoa saattaa olla tiedossa.

Lähde: Fandango

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia