Etsi
Legendaarinen ohjaaja-käsikirjoittaja Garry Marshall on kuollut 81-vuotiaana. Marshallin tunnetuimmat elokuvat ovat Pretty Woman, Prinsessapäiväkirjat ja Morsian karkuteillä. Hän käsikirjoitti myös ikonista Onnen päivät -tv-sarjaa.
Jennifer Lawrence inspiroi monia. Eikä ole yllätys, että yksi inspiroituneista on Simon Pegg, joka näyttelee Star Trek Beyondissa ja oli myös yksi elokuvan käsikirjoittajista.
Star Warsin historiaa kirjoitetaan uusiksi, sillä nyt vastataan kaikkein kovimpien fanien monivuotiseen valitukseen. Universumin kovin pahis on nimittäin saamassa oman leffansa.
Suicide Squadin ensi-ilta on elokuun 5. päivä, eikä sitä oikein malttaisi odottaakaan enää!
No nyt tykitellään aivan oikeasti syvältä ja kovaa. Kiinalaisen tietokone-efektivelho Koan Xun ohjaama League of Gods on luultavasti kovinta kalkkunaa mitä lähivuosina tullaan näkemään.
Katastrofileffa Selviytymisen ohjanneen espanjalaisen J.A. Bayonan uusi elokuva on fantasiaa ja draamaa sekoittava visuaalisesti järisyttävä A Monster Calls.
Forbes julkaisi juuri tuoreen parhaiten tienaavien julkkisten listan. Listalta löytyy 100 parhaiten tienaavaa artistia ja näyttelijää. Miesnäyttelijöiden listalta löytyy ehkä se suurin kummajainen.
Muistatteko Pennywisen? Se on tulossa takaisin. Kyllä, se pelätyin elokuvaklovni, josta on monen lapsen itkut tiristetty ja aikuisten unettomuudet kudottu.
No niinpä niin. Blockbustersit ja Ghostbustersit, eiku siis Nutbustersit. Onhan näitä tullut ja lisää on tulossa, nimittäin pornoparodioita.