Kun Liam Neeson on esittänyt leijonaa, pesukarhua ja Don Cheadlea (ei sitä Don Cheadlea), voisi kuvitella, että hän pystyy mihin vain. Ja olisi oikeassa. Puuhirviönä, jota voisi kuvailla entin ja todella pottuuntuneen Grootin risteytykseksi, hän osoittaa jälleen, että hänen järein aseensa on hänen äänensä. Tirskunta sikseen!
Conor O’Malley (uusi tulokas Lewis McDougall) on vasta 12-vuotias, mutta hänen kohtaamansa ongelmat olisivat liikaa aikuisellekin. Hänen äidillään (Felicity Jones, joka näköjään tekee Alicia Vikanderit ja esiintyy kaikissa syksyn elokuvissa), on todettu syöpä, eikä isä (Toby Kebbell) pysty korvaamaan läsnäolon puutettaan. Todellisuus on Conorille liikaa. Kiusattu ja painajaisten piinaama poika tarttuu viimeiseen mahdollisuuteen. Hän kutsuu hirviötä.
”Mistä tarina alkaa?” Conor kysyy elokuvassa. ”Pojasta, joka on liian vanha lapseksi, liian nuori mieheksi”, murisee vastaus. Se oikeastaan kuvailee täydellisesti myös lopputulosta. Liian synkkä lapsille ja liian naiivi aikuisille, joille sen sanoma on hieman liikaa rautalangasta väännetty. A Monster Calls tähtää moneen maaliin, mutta jää hieman jokaisesta. Ongelma saattaa olla Patrick Nessin käsikirjoituksessa, jonka hän on sovittanut omasta menestyskirjastaan, tai sitten oudoista näyttelijävalinnoista kuten Sigourney Weaver ankarana brittinaisena. Toisaalta, kuten Joel Schumacher Batman & Robinin jälkeen kuivasti totesi: jos et pidä siitä, syytä ohjaajaa.
J.A. Bayona selvästi pitää surullisista ja siirappisista tarinoista: sekä Orpokoti että Selviytyminen kertoivat menetyksestä ja surusta. Vanhaan kunnon Hollywood-tyyliin hän heittäytyy tällä kertaa kuitenkin liian tunteelliseksi omaksi parhaakseen. Elokuva saa joko nyyhkyttämään lohduttomasti tunnin verran tai sitten se ärsyttää hieman, kuten omassa tapauksessani. Bayona tuskin välittää, hänen uransa on nousukiidossa. Colin Trevorrow’n ollessa jumissa kaukaisessa galaxissa Bayonalle on annettu tehtäväksi Jurassic World -jatko-osa.
Goottifantasiat eivät ole juuri menestyneet lippukassoilla. Kuten Bayonan kollega – ja tässä tapauksessa myös hänen tuottajansa – Guillermo del Toro sai huomata: Crimson Peak oli yksi viime vuoden isoista flopeista. Vaikka on vaikea ennustaa miten A Monster Calls pärjää, sen erittäin tyylitelty ulkoasu tuskin auttaa; se on hieman liian lavastettu, hieman liian pikkutarkka. Samalla se on visuaalisesti mykistävä. Conorin piirustuksista kumpuavat puun tarinat on animoitu upeasti, ja ne ovat ainut asia, jonka elokuvan päätyttyä muistaa. Harmi, etteivät ne ole muuten kovin kiinnostavia.
Kuten monta kertaa on todettu, nyt on hyvä olla isä tai äiti. Ainakin mitä elokuviin tulee. Valitettavasti trendi ei auta Bayonaa. Vuoden sisällä teattereihin saapuneet lukuisat hienot perhe-elokuvat saavat A Monster Callsin kalpenemaan rinnallaan. Rima on nostettu niin ylös, ettei enää riitä olla ihan ok.