Saamelaisten lisäksi myös muualla pohjoisella pallonpuoliskolla on alkuperäiskulttuureita, jotka elävät eri valtioiden alueilla. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Grönlannissa (Tanska), Kanadassa, Alaskassa (Yhdysvallat) ja Venäjällä asuu kansoja, joiden omat kulttuurit on pyritty suurilta osin tukahduttamaan.
Vielä kuitenkin vanhat tavat elävät etenkin näiden yhteisöjen vanhusten keskuudessa – onneksi heidän lisäkseen on myös nuorisoa, joka haluaa kunnioittaa juuriaan ja perinteitään. Vuosituhansia vanhat kulttuurit eivät ole vielä hävinneet. Ne elävät kuitenkin hengityslaitteessa tasapainoillessaan modernin ja vanhan maailman välissä.
Anerca – elämän hengitys -dokumentin ohjanneet ja käsikirjoittaneet Markku ja Johannes Lehmuskallio esittelevät näiden kulttuureiden samankaltaisuuksia ja eroavuuksia. Kaksikko paljastaa samalla kuinka huonossa jamassa osa näistä yhteisöistä tällä hetkellä on. Arktisen alueen alkuperäiskansat ovat kuolemassa sukupuuttoon.
Inuiittien kielen sana anerca tarkoittaa sielua, elämän hengitystä. Hengitystä ja runon synnyttämistä merkitsevä sana taas on johdettu suoraan anercasta. Näitä alkuperäiskulttuureita yhdistääkin runonlausuntaperinne, rummutus ja laulu. Sitä dokumentti tarjoilee yllin kyllin: upeaa, rituaalinomaista musiikkia, joka iskee syvälle katsojan kehoon ja mieleen.
On karmivaa nähdä, että osa näistä dokumentissakin esiteltävistä alkuperäiskansoista on jo sukupuuton partaalla. Äärimmäinen köyhyys on ajanut ihmiset elinalueiltaan kaupunkeihin. Kaupungeissa heitä ei kuitenkaan odota parempi elämä vaan ehkä jopa vielä karumpi kohtalo.
Surulliseen dokumenttiin ilonpilkahduksia tuo nuoriso. Nuoret ovat modernisoineet esi-isiensä perinteitä ja täten he pyrkivät vielä hengittämään elinvoimaista happea kansojensa kollektiivisiin keuhkoihin.