Armoton maa

GENRE ENSI-ILTA 20.01.2017 TÄHDET

Vuosien painama, eläkkeelle pääsyä ja pohjoissuomalaisen paikkakunnan poliisiaseman sen yhteydessä sulkeutumista odottava Lasse (Ville Virtanen) saa kuulla taposta tuomitun nuoren Jaakon (Antti Holma) palanneen kotiseudulleen. Pienessä, mutta laajaan erämaahan levittäytyneessä yhteisössä ihmiset kulkevat helposti toistensa ohi, ja jännitteiden kasvaessa ei kestä kauan ennen kuin tapahtuu kamalia. Sen jälkeen asioita, joita muutenkin olisi vaikea käsitellä puhumalla, voi ratkoa vain asein.

Lasse tekee kaikkensa estääkseen murhenäytelmän laajenemisen, varsinkin kun hänen oma poikansa Erkki (Mikko Neuvonen) tulee vedetyksi siihen. Mutta myös Jaakolla ja Lassella on menneisyyteen kätkeytyvä yhteys. Pian Lapissa pyörii henkilökohtaista hyvitystä etsivien, virkavallan ja palkkiometsästäjien piirileikki, jossa on vaikea sanoa kuka metsästää ketä ja miksi.

Jussi Hiltusen käsikirjoittama ja ohjaama jännitysnäytelmä on lupaava esikoisteos, joka näyttää hyvälta ja jonka tarina on virtaviivaistettu äärimmilleen jännitteen säilyttäen. Pelkistäminen voi toimia myös elokuvaa vastaan: modernia nordic noiria odottavat voivat toiminnan hetkistä huolimatta pettyä rikostarinajuonteen toissijaisuuteen henkilökohtaisten ihmissuhdekuvioiden rinnalla. Kaikenlaista selittelyä ja alleviivaamista kaihtava elokuva on aluksi myös hieman raskasta katseltavaa, kun toisiaan muistuttavista risuparroista yrittää muistella kuka on kuka ja pähkäillä miten he liittyvät toisiinsa.

Virtanen on tyypilliseen tapaansa hyvä jäyhänä virkavallan edustajana mutta ennen kaikkea miehenä, jonka on vaikea osoittaa tunteitaan muuten kuin tekojensa kautta. Moista apua on vain yhtä vaikea ottaa vastaan kuin sitä on antaa. Elokuvan ehdoton yllätys on kuitenkin Antti Holma katkeroituneena nuorena miehenä. Hänet on niin tottunut yhdistämään komediallisempaan sisältöön, että ensin roolivalinta hämmentää. Suoritus sielua kaivertavaan kysymykseen vastausta etsivänä, muusta viis veisaavana Jaakkona on kuitenkin hillityssä synkkyydessään suorastaan loistava.