Ai että, miten mukava on katsella tällaisia vanhan koulukunnan hitaasti eteneviä lasten animaatioita. Naamalle ei hypi adhd-kohellus eikä korviakaan uhkaa kuurouttavat ääniefektit. Elokuvassa on vain muutama hahmo eikä tarpeettomia sivujuonia laisinkaan. Kaikki on taiten tehty – tai ehkä tarinan epäloogisuuksista voisi joku nirppanokka valittaa, mutta tämä onkin tehty lapsille, ei ankeuttajille – ja elokuvasta välittyy välitön lämpö hahmojaan kohtaan.
Rune Andréasson loi Bamsen vuonna 1961. Suomessakin maailman vahvimmalla nallella oli oma klubinsa (johon myös allekirjoittanut kuului). Bamse on saanut vuosien varrella useita animaatiosarjoja, sarjakuvalehden, jonka ensimmäinen numero julkaistiin 1973, sekä elokuvia.
Ruotsalaisanimaation pääosassa nähdään tietenkin maailman vahvin nalle Bamse (äänenä Jussi Vatanen), joka joutuu tällä kertaa lähtemään kohti arktista aluetta Pompin (Antti Timonen) ja Kilpisen (Juha Varis) kanssa. Kilpisen vanha tutkijakollega on kadonnut mystisesti tutkimusmatkallaan. Minne ihmeeseen nainen on kadonnut?
Yllättäen heidän seuraansa änkeää epäonninen ja toheloiva pikkuvaras Katja (Karolina Blom), jolla ei ole mitään muuta mielessä kuin mittava löytöpalkkio. Katja lyö jatkuvasti pelastajakolmikon rattaisiin kapuloita, joten reissusta kohti tulivuorisaarta ei todellakaan tule helppo. Sudet ja muut vaarat vielä vaanivat matkan varrella. Miten kolmikon mahtaa käydä, ja auttaako supervoimat antava jymyhunaja heidät kiipelistä?
Yleensä nämä euroanimaatiot ovat melko geneerisen näköisiä ja oloisia, mutta Bamsea ei voi kuin kehua. Elokuvan animaatiojälki on komeaa. Tämän parissa viihtyy kyllä koko perhe ilman sen kummempia tuskastumisia. Eikä elokuva ole ylenpalttisella mitallakaan pilattu, se on vain 70 minuuttia pitkä, joten aika ei käy pitkäksi.
Neljäs Bamse-elokuva on selkeästi paras niistä. Lasten supersankarinallesta tulee lämmin ja nostalginen olo. Elokuva on kuin repäisty sarjakuvien sivuilta, niin taiten se on tehty. Pienikin voi olla kaunista, eivätkä kaikki lastenelokuvat tarvitse cgi-räjähdyksiä ja armotonta toimintaa. Erittäin hyvä näin.
Niko Ikonen