Kotimainen kauhuelokuva on harvinainen tapaus. Lajityyppiä ei ole Suomessa arvostettu, eikä Elokuvasäätiö ole sitä juuri tukenut. Kauhuelokuvia on meilläkin alettu viime aikoina tehdä, mutta yleensä ne ovat olleet amatöörimäisiä halpiksia Bunny the Killer Thingin tyyliin.
Luokkakokous-hitin ohjaaja Taneli Mustonen on nyt tarttunut lajityyppiin. Komediahitin lisäksi Mustonen on ohjannut aiemmin vain lastenelokuvan Ella ja kaverit (2012), joten aivan toisenlaiseen genreen hyppääminen saattaa herättää epäilyksiä. Mustonen on kuitenkin kauhuelokuvan tuntija, ja hän on tehnyt jo teini-ikäisenä kauhulyhäreitä.
Mustosen ja tuottaja-käsikirjoittaja Aleksi Hyvärisen Bodom on saanut innoituksen Bodominjärven veriteosta. Se ei kuitenkaan kerro vuoden 1960 murhista, vaan tapahtumat on siirretty nykypäivään.
Verinen joukkomurha kun on taustalla, niin lajityyppi on luonnollisesti slasher. Bodomin esikuviksi voikin laskea sellaiset elokuvat kuten Perjantai 13. päivä, Scream tai Tiedän mitä teit viime kesänä.
Lajityypin perinteitä – ja kliseitä – kunnioittaen keskushahmoina on joukko teinejä. On tatuoitu kova kundi (räppäri Mikael Gabriel) ja rillipäinen nörttihahmo (Santeri Helinheimo Mäntylä). Tytöistä tummatukkainen (Mimosa Willamo) on se rohkea ja hieman tuhma, vaaleatukkainen tytöistä (Nelly Hirst-Gee) taas on neitseellisen viaton.
Nelikko lähtee Bodominjärvelle telttailemaan tarkoituksenaan rekonstruoida vuoden 1960 murhatapaus. Mitä synkemmäksi ilta pimenee, sitä enemmän alkaa näyttää, että metsän kätköistä paljastuu jotain painajaismaista. Roolihahmot eivät onneksi ole niin ennalta-arvattavia kuin voisi aluksi luulla, vaan mukaan mahtuu useampikin yllätyskäänne.
Tarinaa kehitellään melko pitkään. Kuluu pitkään, ennen kuin nähdään mitään muuta kuin vääräksi hälytykseksi osoittautuvia böö-säikytyksiä. Loppupuolella tarina saa kierroksia sitäkin enemmän.
Bodom on tehty meikäläisittäinkin pienehköllä 1,1 miljoonan budjetilla, mikä näkyy siinä, että tapahtumat sijoittuvat lähes kokonaan yhteen ja ja samaan metsämaisemaan. Ja kun alussa nuoret lähtevät liikkeelle rämällä vanhalla Volvolla, niin voi arvata että siitä saa halpaa romutettavaa loppupuolelle.
Kuvaaja Daniel Lindholm ei turhia kikkaile, vaan Bodom on hillityn tyylikäs elokuva. Ilmakuvia käytetään tehokkaasti. Äänestä vastaava Panu Riikonen ja säveltäjä Panu Aaltio ovat tehneet upeaa työtä. Harvassa suomalaisessa elokuvassa on näin vakuuttava äänimaailma.
Bodom on kiinnostava tapaus, mutta siinä on yksi paha puute: se ei saa aikaan riittävästi väristyksiä. Komedian on tarkoitus naurattaa ja kauhuelokuvan pelottaa, mutta Bodom ei ole kauhutarinaksi kovin pelottava. Tai sitten samat ihmiset, jotka nauroivat Luokkakokoukselle, vapisevat kauhusta Bodomin parissa. Mustonen kuitenkin tuntuu tietävän, millainen on suuren yleisön maku.