Enys Men on Cornwallin seudulla puhuttavaa kelttiläistä kieltä ja se tarkoittaa suomeksi kivistä saarta. Mark Jenkinin ohjaama, käsikirjoittama, leikkaama, säveltämä ja äänimiksaama mystinen folkkauhuelokuva on kuvattu täysin 16 mm:n kameralla, joten se näyttää myös hyvin autenttiselta.
Enys Men on kuvattu kuin 1970-lukulaisen mystis-maagisen hippi-folkrockbändin musavideo, tai vaihtoehtoisesti hieman happopitoisempi kulttisarja The Prisonerin jakso. Meininki on, jos nyt jotain sanaa voisi käyttää, esoteerinen.
Enys Men ei ole millään lailla helppo tapaus. Joku voisi verrata sitä Wicker Maniin (1973) – joka on muuten saanut sattumoisin ensi-iltansa Enys Menin tarinan tapahtumavuotena – mutta se ei olisi reilua ketään kohtaan. Enys Men on taide-elokuva isolla T:llä. Se on hitaasti etenevä mysteeri, jonka kauhu on ennemminkin psykologista kuin nyky-pööpöötä.
Pääosassa nähdään Mary Woodvinen esittämä The Volunteer, jonka elämä on kuin rituaali. Hän herää joka aamu kiviseltä saarelta, kävelee rantakallioille seitsemän omituisen näköisen kukan luokse, iskee mittarin maahan ja mittaa maan lämpötilan. Tämän jälkeen hän nousee kalliota ylös, heittää kiven vanhan kaivoksen kuiluun, kävelee kivimökille ihmisen näköisen kivimonoliitin ohi, käynnistää aggregaatin, laittaa vhf-radion päälle, keittää teetä ja kirjoittaa lokikirjaansa päivämäärän, lämpötilan sekä ”Ei muutoksia”. Iltaisin hän lukee Edward Goldsmithin ekofasistista varoituskirjaa, vuonna 1972 julkaistua A Blueprint for Survivalia.
Muutoksia tapahtuu lopulta. Jäkälä alkaa leviämään.
Muutos tarkoittaa myös menneisyyden haamujen kohtaamista. The Volunteer näkee merellä menehtyneitä merimiehiä, nuoren tytön, kuolleita kaivosmiehiä sekä seitsemän jalkojaan tamppaavaa naista. Jokin oudossa kivimonoliitissa viehättää naista. Mökin seinältä löytyy kuva, joka on jaettu maanpäälliseen ja maanalaiseen. Keskellä on monoliitti, yllä elämä ja taivas, alla musta maa ja kalloja.
Olisi helppo sanoa elokuvan kertovan mökkihöperyydestä ja yksinäisyyden aiheuttamasta hulluudesta. Robert Eggers teki jotain tämän suuntaista upeassa The Lighthouse -elokuvassaan (2019). Tämäkin vertaus on lopulta perusteellisen väärin.
Enys Men on jotain aivan muuta. Se on upean näköinen enigma. Mysteeri, joka jää ratkaisematta. Elokuva, joka herättää paljon kysymyksiä, mutta ei anna niihin ensimmäistäkään vastausta. Pidän itseäni melko tarkkanäköisenä metatasojen ymmärtäjänä, mutta nyt jäin täysin sanattomaksi. Pitäisi ehkä tuntea paremmin paikallista historiaa sekä kornilaisia kansanperinteitä ja taruja.
Vai onko Enys Men jonkinlainen ekofasistinen varoitustarina? Pitäisi ehkä lukea enemmän jäkälistä ja ilmastonmuutoksesta. Sen tiedän, että jäkälät ovat herkkiä ilmansaasteille.
Varoitetaan myös niitä kauhufaneja, jotka pitävät modernista pöö-kauhusta. Enys Men ei ole teille. Tämä on taidetta. Tämä tekee jotain aivan muuta kuin oksentaa katsojiensa silmille halpamaiset cgi-verikekkerit.
Niko Ikonen