Etsi
Rohkea pakistanilaiselokuva murtaa uskonnollisia tabuja ja tuulettaa konservatiivisia arvoja koskettavasti. (Ikäraja K-12)
Herttainen, menneeseen maailmaan sijoittuva jouluinen kasvutarina pitää päähenkilönsä erillään niin pitkään, että alkaa tuntua enemmän pohjustukselta jollekin toiselle elokuvalle kuin omalta tarinaltaan. (Ikäraja Sallittu)
Fantasian keinoin nuorten ja nuorten aikuisten todellisia ongelmia käsittelevä elokuva ottaa aikansa ennen kuin pääsee kunnolla liikkeelle. (Ikäraja K-7)
Muuan perhe rakoilee liitoksissaan 1970-luvun Roomassa. (Ikäraja K-12)
Erittäin väkevä kuvaus nuoresta räppäristä, joka ajautuu Isis-taistelijaksi Syyriassa, sekä hänen äitinsä ja pikkuveljensä tuskasta. (Ikäraja K-16)
Norjalainen unihalvausleffa kompuroi huonon Painajainen Elm Streetillä -jatko-osan sekä Rosemaryn painajaisen viitoittamalla tiellä. (Ikäraja K-16)
Synkän animaatioklassikon uudesta versiosta on jostain syystä poistettu ainakin viinit ja tupakat. (Ikäraja Sallittu)
Veripalttua koko rahalla sitä kaipaaville tarjoileva eteläkorealaisroiskuttelu panostaa tekoveressä patsasteluun, mutta oikea jännitys hukkuu valtavaan ja lopulta merkityksettömään hahmogalleriaan. (Ikäraja K-18)
Intiaanireservaatit eivät vaikuta kovin ruusuisilta paikoilta, ja juuri sen takia War Ponyn kaltaiset elokuvat ovat erityisen tärkeitä. Elokuva tulee Elävän kuvan keskus ELKE:n rajattuun levitykseen. (Ikäraja K-12)
Australialaisveljesten esikoiselokuva on ehkä aavistuksen geneeristä kauhua, mutta siinä on elokuvallista kunnianhimoa. Äkkisäikytysten sijaan se panostaa juoneen ja hahmoihin. (Ikäraja K-16)
Euro-animaatioille tyypillisesti Taru pienistä sankareista ei loista käsikirjoituksensa sujuvuudella, mutta pohjalla olevan tarun kekseliäs sovitus saa katsomaan varsinaisen eeppisyyden ja hauskuuden puutetta hieman sormien läpi. (Ikäraja K-7)
Kukapa olisi uskonut, että joku voi tehdä näinkin kevyen elokuvan natsi-Saksasta – eikä Väärentäjä ole edes komedia. (Ikäraja K-12)