Ikuistetut hetket

7.11.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Elokuvasta jää ehkä puuttumaan sen perimmäinen pointti, mutta se antaa mahdollisuuden tutustua erään naisen elämään toisena aikakautena upeiden kuvien kera.

    Ikuistetut hetket kertoo Maria Larssonin elämäntarinan. Elokuva perustuukin Marian ja tämän tyttären Majan muistelmiin elämästä 1900-luvun alun Ruotsissa. Elokuvassa ei tosin käsitellä Marian elämän alkuaikoja, ja miten suomalaissyntyinen nainen päätyi Ruotsiin, vaan tarinan alkaessa hän asuu jo vieraassa maassa, on naimisissa ja usean lapsen äiti. Kertojana tarinalle toimii ajoittain Maja, mutta hänen äänensä jää pitkiksi ajoiksi hiljaiseksi, kun elokuva keskittyy seuraamaan tapahtumien kulkua.

    Elokuvassa kuvataan aikakautta upeasti. On vaikea muistaa toista skandinaavista epookkielokuvaa, jossa on kuvattu yhtä kauniisti menneisyyden aikoja. Ikuistettujen hetkien johtolankana on Marian harrastus valokuvaajana, mikä osaltaan antaa elokuvantekijöille syyn olla luovempia joissain arkielämän kohtauksissa. Näissä kohtauksissa saa katsoja pilkahduksia siitä, miten Maria näkee oman todellisuutensa. Elokuvassa ei paljoa selitellä Marian ratkaisuja, tai laajoja yhteiskunnallisia kaaria, vaikka niistäkin tulee väläyksiä arkielämän kautta tässä mikrohistoriaan keskittyvässä tarinassa.

    Pääosassa esiintyvä Maria Heiskanen on työskennellyt paljon ruotsalaisissa elokuvissa ja teatterissa. Suomessa hänet saatetaan muistaa elokuvista Miehen työ tai Laitakaupungin valot. Kaimaansa Heiskanen esittää Ikuistetuissa hetkissä herkkyydellä, joka ei usein sanoja kaipaa. Aika ajoittain katsoja haluaisi tosin saada tietää Marian motiivit ratkaisuilleen, mutta kuten niin usein elämässä, ne jäävät vain hänen itsensä tietoon. Mikael Persbrandt näyttelee elokuvassa Marian aviomiestä Sigfrik Larssonia. Hän on tuttu Beck-elokuvista, joissa hän näyttelee toista Larsson-nimistä hahmoa. Ikuistetuissa hetkissä Persbrandt on herkullisen ällöttävä Marian juoppona ja ajoittain väkivaltaisena aviomiehenä. Miestä inhoaa hänen tekojensa vuoksi, mutta samalla hänestä on jollain tavalla pakko myös pitää. Persbrandt tuo Sigfrid Larssonin heikkoudet esiin niin inhimillisinä, että häntä ei voi pitää läpikotaisin pahana ihmisenä. Jesper Christensen on puolestaan niin sympaattinen valokuvaaja Pederseninä, että on vaikea kuvitella että hänen voivan näytellä pahista kahdessa viimeisimmässä Bond-elokuvassa.

    Ikuistetuista hetkistä jää ehkä puuttumaan tarinan perimmäinen pointti, opetus tai oivallus, mutta muutoin se antaa kaunista ajankuvaa ja mahdollisuuden tutustua toisen ihmisen elämään toisena aikana ja toisessa paikassa.

    Lisää luettavaa