Kun Episodi haastatteli Arto Halosta vuoden 2012 Sinivalkoinen valhe -dokumentin tiimoilta, hän kertoi törmänneensä uskomattomiin ja makaaberillakin tavalla ratkiriemukkaisiin tarinoihin. Hän ei kuitenkaan voinut sisällyttää niitä dopingdokumenttiinsa. Jo Sinivalkoisen valheen tekemisen aikoihin Haloselle heräsi ajatus tehdä aiheesta myös komediallisempi fiktiotarina.
Martti Suosalo on juuri työttömäksi jäänyt Toivo. Verenluovutuksessa hänen suonissaan virtaava tuhti neste kiinnittää Suomen hiihtomaajoukkueen lääkärin huomion. Toivo saa paikan maajoukkueen huoltomiehenä, mutta pian hän huomaa olevansa sekaantunut laittomien aineiden salakuljetukseen ja hienojen tittelien tarkoittavan vain huippuhiihtäjien elävänä plasmapussina toimimista.
Toivon verestä eniten hyötyy vaalea Elovena-hiihtäjä Aino (Pamela Tola), joka haluaa hinnalla millä hyvällä romuluisten vanhempien suomalaishiihtäjättärien varjosta ja mielellään vielä kansainväliselle huipulle. Kun Toivon ja Ainon suonissa virtaa samaa verta, ei ole ihme, että he alkavat lähentyä myös siviilielämässä.
Isänmaallisesta miehestä ei siis tekijöiden mukaan ole tarkoitus tunnistaa todellisia Suomen huippu-urheilijoita tai toimihenkilöitä. Toisaalta yrittämistä ja sen mukanaan tuomia ahaa-elämyksiä ei voi myöskään välttää.
Lahdessa vuonna 2001 järjestetyissä maailmanmestaruuskisoissa järkyttävän nololla tavalla julkisuuteen räjähtäneen dopingvyyhden historiaa valottavan komedian yhdistäminen reaalimaailmaan aiheuttaa kuitenkin melkoista hämmennystä. Mukana on hahmoja, jotka kuvittelee helposti voivansa yhdistää tosielämän esikuviin. Toisaalta seassa on lukuisia hahmoja, joita ei mitenkään perustella, ja joiden tärkeää asemaa ei aluksi ymmärrä.
Outojen henkilöhahmojen merkityksen ymmärtää vasta, kun tajuaa, että kyse ei ole suoraan oikeista ihmisistä, vaan he edustavat tahoja, jotka ovat vetämässä päähenkilöitä maailmaansa. Selkein esimerkki on Toivon vaimo, jonka tehtävä on edustaa Suomen kansaa. Miehensä selkärangattomuuteen kyllästynyt nainen ei halua kuulla miten kauan kaivattu menestys on loppu lopuksi saavutettu. Tältä taholta kuullaan kaikki hyvät (teko)syyt, joiden vuoksi doping on paitsi hyvä myös välttämätön asia.
Instituutioiden henkilöiminen on toisaalta nerokas ratkaisu, toisaalta se on ongelmallinen. Ensinnäkin se aiheuttaa aluksi katsojassa hämmennystä. Toisekseen se saa pohtimaan, mikä lopulta on Toivon asema koko tarinassa. Hänellä ei hahmona lopulta ole kunnollista kehitystarinaa, sillä hän tuntuu kokonaisemmalta hahmolta ennen maajoukkueen touhuihin sekaantumistaan. Jos hän taas on nimensä veroinen symboli, se tekee koko jutusta katsojaa melkoisella symbolilekalla moukaroivan moraliteetin.
Suosalo on viime aikoina tyytynyt sivuosiin kotimaisissa elokuvissa. Siitä johtuen tuntuu, että hän on pitänyt pidemmänkin tauon, vaikka on jatkanut esiintymisiä tasaiseen tahtiin. Yhteen aikaan hän vain oli niin tuttu kasvo Suomi-leffan pääosissa, että siitä tuli jo vitsi. Oli miten oli, on mukava nähdä häntä pitkästä aikaa isossa roolissa. Tola puolestaan on näyttelijätär, jonka piirteitä kamera suorastaan rakastaa. Hän on siis uskottava niin lettipäisenä hiihtotyttönä kuin julkisuuden kaunottarena. Vaikka Toivo ja Aino löytävät hengentoveruuden, tekee näyttelijöiden parinkymmenen vuoden ikäero siitä silti hieman kiusaannuttavaa katsottavaa.
Sinivalkoinen valhe oli mainio, jännityselokuvamaisesti avautuva dokumentti, joka ei kuitenkaan valitettavasti tavoittanut suomalaisia. Se jäi täällä reiluun 6 000 katsojaan. Toivottavasti saman aiheen komediallinen fiktiokäsittely löytää yleisönsä paremmin. Vaikeaa se tulee olemaan, sillä aktiivisinta elokuvissakävijäpolvea eivät 1980-luvun suomalaiset murtomaahiihtoasiat kiinnosta, ja Suomen hiihdon suuruudenpäivät muistavat ovat elokuvan kuvaamalla tavalla suurelta osin ilmeisesti aktiivisesti kääntäneet selkänsä totuudelle.