Katsoitko aikoinaan sunnuntai-iltapäivisin esitettyjä ranskalaisen Jacques Cousteaun merellisiä luontodokumentteja? Karismaattinen Cousteau oli Ranskan merivoimien upseeri, tieteilijä ja tutkimusmatkailija, joka voitti myös kaksi Oscaria pitkistä luontodokumenteistaan. Merten salaisuudet -sarja taitaa olla meille suomalaisille se tutuin ikkuna Cousteaun pinnanalaiseen maailmaan. Sarjan kautta pääsimme ihastelemaan punapipoisen Jacquesin ja hänen merimiestensä jännittävää arkea Calypso-laivalla.
Jacques – elämä merellä kertoo melko kaunistelematta Cousteaun noususta yhdeksi aikamme suurista seikkailijoista ja luonnonsuojelijoista. Cousteau ei tosin vaikuttanut uransa alussa kovinkaan paljon luonnosta välittävän. Vasta myöhemmin hän havahtui meren katastrofaaliseen tilaan sekä ihmisen tuhoisiin vaikutuksiin herkässä biosfäärissämme. Elokuva kylläkin sivuuttaa kaikkein brutaaleimmat Calypson miehistön tekemät ympäristörikokset, mutta kyllä tässäkin on vanhoille faneille melko lailla purtavaa.
Calypso lähti ensimmäiselle tutkimusmatkalle 1950-luvun alussa, eikä se ollut mitään halpaa hupia. Cousteau joutui siis myös rahoittamaan retkiään hieman kyseenalaisin keinoin. Yksi hänen kalliista mielihaluistaan oli pyrkiä rakentamaan utopistisia asumuksia meren pohjaan. Cousteaulla ei kuitenkaan ollut vähäisintäkään käsitystä raha-asioista, ja hän tuhlasi varoja mitä kummallisimpiin ja megalomaanisimpiin ideoihin, joten koko kuvausprojekti oli luhistumassa lähes kuukausittain.
Ilman kritiikkiä ei tutkimusryhmä myöskään matkoista selvinnyt. Esimerkiksi vuonna 1956 Cousteaun miehistö tappoi joukon haita, jotka tulivat röyhkeästi pilaamaan pitkän dokumenttielokuvan Hiljaisen maailman kuvauksia. Aiemmin Calypson potkureihin kuollut kaskelotti (hups!) oli helppo ateria haiparvelle, jonka miehistö tylysti teurasti. Hait olivat kuulemma sukeltajien luonnollisia vihollisia. Cousteau päätti myös räjäyttää dynamiitilla osan koralliriutasta ihan vain tieteen nimissä. Valheellista tai ei, mutta juuri nämä tapahtumat on jätetty elokuvan ulkopuolelle.
Jérôme Sallen ohjaama elokuva on varsinainen ilo silmälle, vaikkei se maanmiehensä Luc Bessonin ohjaaman Suuren sinisen kaltaisiin runollisiin kauneuden tasoihin ylläkään. Salle tasapainoilee hienosti Cousteaun ristiriitojen ja draaman kyllästämän elämän sekä kiehtovien pinnanalaisten kuvien välillä. Lambert Wilsonin esittämä Cousteau on jatkuvasti jonkinlaisessa kahnauksessa, oli se sitten hänen poikansa Philippe (Pierre Niney), vaimonsa Simone (Audrey Tautou), joku rahoittajataho tai ihan vain tuotantoyhtiö. Cousteau vaikuttikin olevan opportunisti ja jopa narsisti toteuttaessaan pitkäaikaisia haaveitaan. Mikään tai kukaan ei saanut tulla hänen unelmiensa tielle.