Tekijätiimi korostaa, että vaikka Joker-hitin jatko-osassa lauletaan ja tanssitaan, se ei ole musikaali, jossa ihmiset vain spontaanisti ryhtyvät laulamaan ja tanssimaan. He sanovat niin sen vuoksi, että musikaalit eivät ole trendikkäitä ja karkottavat monia katsojia. Oikeasti Joker: Folie à deux on puhdasoppinen musikaali.
Se ei ole huono musikaali, jossa ihmiset vain puhkeavat laulamaan ja alkavat tanssia. Se on hyvä musikaali, jossa laulu- ja tanssinumerot vievät tarinaa eteenpäin ja/tai avaavat lisää puolia esittäjissään. Ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Phillips ja käsikirjoittaja Scott Silver käyttävät niitä myös ovelina harhautuksina sen suhteen mikä on totta ja mikä harhaisen mielen hourailua.
Mutta itse kaikki kyseessä on musikaali, joten niitä vihaavat edellisen elokuvan fanitkin voivat suosiolla poistaa tähdistäni yhden. Pahoin pelkään, että joidenkin kohdalla saattaa häipyä ehkä toinenkin.
2019 ilmestynyt Joker oli erilainen syntytarina, jossa Joaquin Phoenixin esittämä Arthur Fleck putoaa yhteiskunnan hapertuvien turvaverkkojen läpi, ja kehittää vastarintaan uskaltautuvan Jokerin hahmon. Joker: Folie à deux on omalla tavallaan jo enemmän franchise-elokuva; se on ensinnäkin tietysti jatko-osa, mutta se pistää peliin myös DC:n hahmogalleriasta tuttuja nimiä, joista osa menee jopa fanipalveluksen puolelle.
Siinä mielessä se saattaa pettää odotuksia. Sen sijaan, että Joker nousisi aikaisempien versioiden mukaisesti alamaailman johtohahmoksi, kyseessä on suurelta osin lakitupadraamaan limitetty identiteettikriisi. Ja vieläpä sellainen, jota musikaalinumerot rytmittävät.
Elokuvan alussa anarkiaa lietsonut Joker on muuttunut jälleen olosuhteittensa ja yhteiskunnan nujertamaksi Arthur Fleckiksi. Hänen sisällään on kuitenkin vielä pieni kipinä, joka näkee vankilamielisairaalan rujoissa rutiineissakin kauneuden pilkahduksia. Se roihahtaa kirjaimellisestikin, kun hän vierailulla laitoksen kevyemmän turvallisuuden puolella sattumalta tutustuu Leehen, Lady Gagan esittämään Harleen Quinniin. Mutta onko kyseessä oikeasti rakkauden liekki vai vain hallitsematon tuhopoltto?
Kyseessä on todellakin tarina hullusta rakkaudesta, joka saattaa yhtä hyvin olla totta kuin osapuoltensa kuvitelmaakin. Joaquin Phoenix on edelleen niin mainiossa vedossa, että Arthuria haluaisi jälleen suojella kaikelta, mikä häntä voisi haavoittaa – oli kyseessä sitten julma vankilayhteisö, potentiaalisesti vaarallinen rakkaus tai miehen itsensä sisällä piilevä varjo, vaikeuden kyseenalaiseksi huumoriksi kääntävä (super)rikollinen.
Lopputulos on kiehtovalla tavalla skitsofreninen tapaus, jossa odottaa nimihahmon astuvan näyttävästi esiin mutta toisaalta toivoisi Arthur-paralle rauhaa tämän varjosta. Taustalla huutaa fanimassa, joka näkee Jokerissa kanavan omalle pahoinvoinnilleen ja vihalleen. He ovat kuin somen huutosakki, joka vaikuttaa isolta ja näyttävältä ryhmältä, mutta joka vain lietsoo väärää oikeassa olemisen tunnetta omassa kuplassaan.
Folie à deux jatkaa muutenkin edellisen osan kommentointia aina uutta friikkiä odottavasta klikkimediasta. Mutta aina välillä esiin pyrkii periaatteessa karamelliväritetty musiikkinumero, joka pitää korniudessaan sisällään jotain isompaa. Ja vaikka Lady Gaga on tietysti laulamisen paremmin hallitseva ammattilainen, Joaquin Phoenix paljastuu uskomattoman sielukkaaksi tulkitsijaksi, ja vaikka käytännössä laululajitelma koostuu vanhoista kappaleista, niin kyllä tämän soundtrackin mielellään ostaisi.
Onko luvassa jatkoa? Jos tarina ei jatku tällä tekijäporukalla, halutessaan lopussa voi ainakin nähdä linkin Christopher Nolanin Yön ritarin konnaan.
Jouni Vikman
Joker: Folie à deux -elokuvan traileri
