William Friedkin teki 1970-luvulla itsestään legendan tehokkailla, minimalistisuudessaankin näyttävillä kauhu- ja toimintaelokuvilla. Viime vuosina hän on vienyt jännityksen ja ahdistuksenkin tunkemisiin pienimuotoisiin paketteihin aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Pari vuotta sitten ilmestynyt Bug tapahtui käytännössä yhdessä motellihuoneessa, ja vaikka Killer Joe -uutuudessa vieraillaan myös ulkoilmassa, koetaan sen järisyttävimmät hetket pääosaperheen asuntona toimivassa ahtaassa trailerissa.
Nuori teksasilainen huumediileri Chris Smith on jäänyt pahasti velkaa kovaotteisille työnantajilleen eikä keksi kuin yhden järkevän ulospääsyn pinteestä. Hänen on saatava hengiltä äitinsä, jonka luona asuu, ja maksettava velka tämän henkivakuutusrahoilla. Kuka yhtä ärsyttävää juoppoa kaipaa, poika järkeilee. Ei ainakaan tämän ex-mies, ja niin Chris vetää kuvioon mukaan Ansel-isänsä. Tämän myötä kuvioissa on saman tien hieman hitaan Anselin uusi vaimo, uhkea ja ahneudessaan käytännöllinen Sharla.
Kolmikko tarvitsee työlle tekijän, ja he värväävät hankkeeseen Killer Joe Cooperin, paikallisen poliisin, joka oman toimen ohella tekee palkkamurhia. Joe ei kuitenkaan suostu hommaan ilman käsirahaa, mutta ehdottaa erilaista välirahaa iskettyään silmänsä Anselin ja Sharlan luona asuvaan Chrisin pikkusiskoon, Dottieen.
Killer Joe -elokuvaa on helppo pitää vastenmielisenä. Valkoista roskaväkeä alhaisimmillaan edustava perhe Smith ei tunne alkeellisiakaan moraalikäsityksiä. Sivistymätön ja ahne yhteisö pysyy huterasti kasassa lähinnä kunkin itsekkäiden tarpeiden ansiosta. Kun he kohtaavat Killer Joen, joka puolestaan on korvannut moraalin tiukoilla ohjesäännöillä, heilahtaa koko porukan status quo pahan kerran. Erityisesti tähän vaikuttaa se, että Joe omii Dottien panttivankityttöystäväkseen. Insestiin vivahtavaa veljesrakkautta tihkuva Chris varsinkin ei pysty sulattamaan tätä.
Saumoistaan muutenkin natiseva nopean rikastumisen suunnitelma uhkaakin pian luhistua omalaatuisen uusperheen sisäkkäisten valheiden ja petosten ansiosta. Tapahtumat johtavat seksuaaliseenkin alistamiseen – minkä vuoksi pelkästään elokuvaa ei voi herkimmille suositella – ja veritekoihin, joissa lojaalisuus tai sen puute lopullisesti mitataan.
Henkisen alennustilan lisäksi Smithien ja Killer Joen elämä pyörii siis myös väkivallan ympärillä, eikä aihepiirin kanssa aikaisemminkin kunnostautunut ohjaaja William Friedkin säästele panoksiaan sitä kuvatessaan. Elokuvasta tekee kiehtovan juuri se, kuinka tehokkaasti Friedkin käsittelee tarinan kyseenalaisia teemoja.
Matthew McConaughey tekee Killer Joena juuri ja juuri hallinnassa pysyvän mielipuolisen roolin, jolle haluaisi välillä nauraa – mutta ei pysty. Killer Joe on kuin kylmäävä psykopaattiversio McConaugheyn parhaillaan teattereissa pyörivässä Magic Mikessa näyttelemästä strippiluolan seremoniamestarista. Emile Hirsch ei välttämättä vakuuta niljakkaana Chrisinä, mutta Thomas Haden Church ja Gina Gershon ovat suorastaan herkullisia tyystin eriluontoisina mutta toisensa ansaitsevina Anselina ja Sharlana.
Elokuvan helmi on kuitenkin panos pelipöydällä, kaikkien elämään vaikuttava Dottie, jota Juno Temple esittää välillä lapsenomaisen viattomasti, välillä kaikista hahmoista maailman raadollisuutta eniten ymmärtävänä.
Killer Joe -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa