Klovni – Kyllä nolottaa

17.6.2011 13:40
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 17.06.2011

Klovni – Kyllä nolottaa perustuu tanskalaisen pääosanäyttelijäkaksikon, Frank Hvamin ja Casper Christensenin Klovn-nimiseen televisiosarjaan. Suomessakin sarja on nähty Kyllä nolottaa -nimellä, mutta oikea nolotuksen aihe on se, että sarja haudattiin FST:n myöhäisohjelmatarjontaan käytännössä ilman minkäänlaista mainostusta.

Klovni – Kyllä nolottaa kertoo kaverusten Frank (Hvam) ja Casper (Christensen) yhteisestä kanoottiseikkailusta, jonka seksinnälkäinen Casper nimeää Tour de Pimpiksi. Kaksikon suunnitelmat kokevat kuitenkin pienen takaiskun, kun Frank päättää todistaa raskaana olevalle tyttöystävälleen Mialle (Mia Lyhne), että hänessä on kuin onkin ainesta isäksi, ja kaappaa mukaan reissuun 13-vuotiaan sukulaispoika Bon (Marcuz Jess Petersen). Alaikäisen seurassa pitäisi käyttäytyä siveellisesti, huonoa esimerkkiä näyttämättä. Kolmikon retken edetessä käy selväksi, että roolimallina oleminen on Frankille ja Casperille yhtä helppoa kuin löytää itseään peilistä ihaileva, pyhää vettä valkosipulipatongin kanssa nautiskeleva ja ristiä kaulassaan kantava vampyyri.

Suurella osalla katsojia ei ensimmäisenä tule mieleen Tanska, kun puhutaan hyvästä huumorista. Nyt näyttäisi kuitenkin vahvasti siltä, että Hans Christian Andersenin kotomaa on tulevaisuudessakin vakavasti otettava huumorin tuottaja.

Klovni – Kyllä nolottaa on ehdottomasti suositeltavaa katsottavaa kaikille, joiden huumorintaju ei rajoitu yhdysvaltalaisiin sitcomeihin tai kermakakku naamaan -huumoriin. Mikäli tiettyjen niin sanottujen tabuaiheiden, kuten raiskaus, vammaisuus ja pedofilia, kanssa vakavalla naamalla leikittely ei säikäytä, viihtyminen elokuvan parissa on tosiasia.

Tony Reponen

Tähdet: ★★★★

Klovni – Kyllä nolottaa – Traileri



Filmtrailer.com

Lisää luettavaa