Norjalaisen Thorbjørn Egnerin kirjoittama Kolme iloista rosvoa (1955) on yksi tunnetuimmista eurooppalaisista lastenromaaneista. Klassikosta tehtiin aikanaan niin lauluja kuin myös elokuva, mutta 2010-luvulla teos on menettänyt merkitystään. Elokuvaohjaaja Rasmus A Sivertsen taisi huomata tämän, sillä Kasperin, Jesperin ja Joonatanin tarina on nostettu haudasta ja asetettu ilahduttavan näköiseen stop motion -animaatioon käärittynä koko kansan nähtäväksi. Kääröön oli kuitenkin matkan varrella tullut särö ja lopulta sen sisältä ei löytynyt juuri mitään.
Kolme iloista rosvoa kertoo kolmesta (iloisesta) rosvosta, Kasperista, Jesperistä ja Joonatanista. Rosvopoppoo varastelee aina kun huvittaa ja käyvätkin muuten kunnollisen Kardemumman kaupungin väen hermoille. Kaupungin hupsu poliisimestari ei kuitenkaan uskalla rosvoja pidättää, koska heitä suojelee oma lemmikkileijona. Varsinainen tarina käynnistyy, kun rosvot kyllästyvät oman kotinsa jatkuvaan sotkuisuuteen ja päättävät ryöstää kaupungin tiukimman ja kireämmän asukkaan, Sohvin, kodinhoitajakseen. Tämä kuitenkin osoittautuu virheeksi.
Kolme iloista rosvoa -elokuva seuraa todella uskollisesti kirjan tarinaa. Se ei lisää tai poista tarinasta juuri mitään eikä yritä modernisoida kertomusta. Se on simppelisti tuttu romaani kerrottuna uudelle yleisölle. Käy kuitenkin ilmi, että näin suoraviivainen strategia ei ehkä olekaan kaikista paras. Lastenromaanissa on ihan okei, jos tarina käyttää paljon enemmän aikaa maailmaan kuin tarinaa, mutta elokuvan muodossa samanlainen rakenne ei oikein toimi. Elokuvaversiosta puuttuu fokus, ja ”tarina” tuntuu olevan vain eri hahmoja heilumassa siellä täällä. Jokaisessa elokuvassa jokaisen kohtauksen pitäisi viedä tarinaa eteenpäin, mutta tällä kertaa kasassa ei oikeastaan ole koherenttia tarinaa, jota viedä eteenpäin. Elokuvasta tuntuu puuttuvan suunta, minkä takia sen maailmaan ei oikein uppoudu sisälle, mikä taas johtaa uupumukseen elokuvan äärellä. Elokuva sisältää myös muutaman laulukohtauksen, jotka eivät vaikuta, mutta eivät myöskään ärsytä.
Tarina tuntuu siis olemattomalta, mutta sen sijaan visuaalisuudessa on onnistuttu erinomaisesti. Elokuva on animoitu nykyään liian harvoin käytetyllä stop motion -tyylillä, mikä päätyi olemaan elokuvan tekijöiden paras päätös. Maailma on todella yksityiskohtainen ja elävän tuntuinen. Stop motion -nuket ovat hienosti suunniteltuja, ja niiden hahmomallit yhdistävät kirjan tyylin ja stop motionin antamat mahdollisuudet ilahduttavalla tavalla. Hahmojen liikkeet ovat todella hiottuja ja sulavan näköisiä. Tekijät ovat panostaneet pieniinkin eleisiin, minkä takia pelkkä hahmojen liikkumisen katsominen tuo aluksi hymyn huulille. Lopulta visuaalisuus ei kuitenkaan onnistu pelastamaan elokuvaa, sillä kun alun ”vau”-efekti haihtuu, katsoja alkaa kiinnittää huomiota tarinan ongelmiin.
On hankala arvioida, miten Kolme iloista rosvoa uppoaa nuorempiin katsojiin, jotka ovat selkeästi elokuvan suurin kohderyhmä. Sinänsä sen kauniit värit, lapsiin vetoava kohellushuumori ja hyvin yksinkertainen tarina ovat elementtejä, joista usein syntyy menestys, mutta voin myös hyvin nähdä pienen väen tylsistyvän, koska elokuvan tarinasta puuttuu panos ja suunta. Lasten aliarviointi kritiikissä olisi hölmöä ja omien lapsuuden elokuvahetkien perusteella voin todeta, että pelkkä lyhyt kesto ja värit eivät takaa lapsen mielenkiintoa.
On lisäksi todettava, että myös elokuvan maailmankuva on melkoisen vanhanaikainen. Naisten rooli on laittaa ruokaa ja siivota, kun taas parrakkaat miehet ovat poliiseja, lihakauppiaita ja rosvoja. En usko, että elokuvaa on tarkoitettu katsottavaksi tällä silmällä, mutta sukupuoliroolit kieltämättä pistävät silmään tässä ajassa, ja lähdin pohtimaan, onko lasten hyvä omaksua tällaista maailmankuvaa.
Kolme iloista rosvoa ei ole missään nimessä katsomiskelvotonta roskaa, mutta se jää silti suhteellisen valjuksi kokemukseksi. Kauniin kuoren alta ei löydy juuri mitään ja elokuva jättää tyhjän olon. Ei tämä varmastikaan ole huonoin valinta, jos haluat viedä lapsesi elokuviin, mutta kun teattereissa pyörii animaatioelokuvia kuten Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus, joka sisältää tärkeitä teemoja, viihdyttää niin aikuisia kuin lapsia ja on oikeasti hyvin kirjoitettu, tuntuu Kolme iloista rosvoa melkoisen alkeelliselta tapaukselta.
Justus Elo