Kultainen nainen

/ GENRE ENSI-ILTA 17.09.2015 TÄHDET

Itävaltalaisen taidemaalarin Gustav Klimtin (1862–1918) teos Adele Bloch-Bauerin muotokuva I (1907), joka tunnetaan myös nimellä Kultainen nainen, on eräs maailman kuuluisimmista maalauksista. Harva kuitenkaan tuntee sen värikästä omistushistoriaa.

Klimt maalasi teoksen tilaustyönä rikkaalle ystävälleen, sokeripohatta Ferdinand Bloch-Bauerille, jonka vaimo ja maalauksen malli Adele kuoli aivokalvontulehdukseen 1925. Ferdinand itse pakeni Sveitsiin natsien vallattua Itävallan 1938 ja jätti taakseen valtaosan omaisuudestaan. Natsit ryöstivät Adelen muotokuvan ja neljä muuta Klimtin maalausta, jotka 1945 kuollut Ferdinand oli testamentannut veljensä lapsille. Sodan jälkeen maalaukset pysyivät kuitenkin Wienissä Itävallan kansallisgalleriassa, joka väitti olevansa niiden laillinen omistaja.

Vuonna 1998 Itävallassa säädettiin laki, joka pakotti maan kohtaamaan menneisyytensä ja ryhtymään palauttamaan natsien ryöstämiä taideaarteita niiden oikeille omistajille. Bloch-Bauerin vanhempi veljentytär Luise Gutmann oli jo yrittänyt aiemmin saada maalauksia takaisin suvulleen. Lopulta amerikkalainen Maria Altmann löysi edesmenneen sisarensa jäämistöstä palautuksia koskevan kirjeen ja päätti alkaa itse viemään asiaa eteenpäin. Avukseen Maria palkkasi nuoren lakimiehen Randy Schoenbergin, jonka kanssa Altmann lähti pitkään oikeustaisteluun synnyinmaataan vastaan.

Kyseessä on kiehtova tositarina, joka on siirretty elokuvaksi sujuvasti. Samalla sitä vaivaa päälleliimattu sentimentaalisuus ja halu painella katsojan tunnenappeja heppoisin keinoin. Ohjaaja Simon Curtis vetää esiin tutun natsikortin ja kuvittaa takaumina nuoren Marian ja tämän aviomiehen pakomatkan pois Itävallasta. Se on jännittävästi kerrottu mutta irrallinen sivujuoni, jolla korostetaan Marian syyllisyyttä vanhempiensa hylkäämisestä. Tarinan palikkapsykologiassa se rinnastetaan myöhempään taisteluun rakkaan Adele-tädin muotokuvasta ja yrityksestä saada ”osa” perheestä takaisin.

Elokuvan pelastus on sen päätähti: Helen Mirren on jälleen korvaamaton ja painonsa arvoinen kullassa. Hänen tulkintansa Maria Altmannina kantaa elokuvan alusta loppuun ja herättää halun nähdä kuinka tarina päättyy vaikka sen etukäteen tietäisikin. Samaa ei voi valitettavasti sanoa Ryan Reynoldsista. Hänen höttöinen tulkintansa itävaltalaistaustaisena Schoenbergina jää lillumaan jonnekin vetistelevän saippuatähden ja umpikliseisen tv-lakimiehen välille.

Vielä aneemisempi on kuitenkin Randyn vaimoa esittävä Katie Holmes, jonka yhdentekevän roolin olisi voinut näytellä periaatteessa kuka tahansa. Pienemmissä sivuosissa nähdään aina vakuuttavat Daniel Brühl tutkivana toimittajana ja Charles Dance lakitoimiston pomona.

Curtis onnistui paremmin edellisessä elokuvassaan My Week with Marilyn (2011), joka sekin pohjasi tosielämän naishahmoon. Ja myös siinä oli briljantti pääosasuoritus, jolla Michelle Williams herätti Marilyn Monroen taianomaisesti henkiin. Nyt henkiin herää puolestaan Gustav Klimtin briljantti taide, jonka tunnetuksi tekeminen on Kultaisen naisen suurin ansio.


Aiheeseen liittyvät elokuvat