Kuninkaan puhe

Tom Hooperin (The Damned United, minisarja John Adams) ohjaama brittidraama on vahvojen näyttelijöiden juhlaa. Yorkin herttuan, Yrjö VI:n äkillistä nousua valtaistuimelle seuraava Kuninkaan puhe on hillitysti kerrottu elämäkerta, jonka emotionaalinen ydin kiteytyy Colin Firthin täydellisesti henkilöimään päähahmoon.

19.1.2011 17:01
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 21.01.2011

Filmi seuraa Yrjö VI:n vaiheita ennen ja jälkeen kruunauksen. Keskeinen probleemi on tämän puheongelma: änkyttävä herttua nolaa itsensä julkisissa puheissa kerta toisensa jälkeen. Eletään aikaa, jolloin hallitsijan täytyy ensimmäistä kertaa taitaa myös esiintyminen, joka parhaimmillaan välitetään halki maan.

Puolisonsa Elizabethin (Helena Bonham Carter) painostamana Yrjö VI kääntyy puheterapeutin puoleen. Suorapuheinen Lionel Logue (Geoffrey Rush) on taitava ja tehokas, mutta ei järin konventionaalinen: epäonnistuneella näyttelijällä ei ole alan koulutusta, vain käytännön kokemusta. Tapaamiset järjestetään Loguen omassa olohuoneessa, tämän ehdoilla.

David Seidlerin käsikirjoitus ei tarjoa suuria yllätyksiä, mutta kaavamaisuudestaan huolimatta se pysyy pinnalla. Dialogi on poikkeuksellisen terävää, erityisesti kuninkaan ja Lionelin välillä – hahmojen väliset sanaharkat vuoroin naurattavat, vuoroin koskettavat – ja hahmot huolellisesti rakennettuja. Hahmojen tulkkeja ei voi liikaa ylistää, kumpikin ansaitsee suorituksestaan kaikki mahdolliset pystit.

Sivuosissa tukee pitkä rivi arvostettuja tekijöitä. Bonham Carter on arvoitukselliseksi jäävänä Elizabethina loistovalinta, ja Michael Gambon vakuuttaa tuttuun tapaansa valtaistuimelta väistyvänä Yrjö V:nä. Yllättävin on kuitenkin aussinäyttelijä Guy Pearce, joka istuu hetken valtaistuimella piipahtavan ranttaliveljen, Edward VIII:n rooliin täydellisesti.

Ajankuvaltaan huoliteltu filmi on visuaalisesti rikas, vaikkakin väreiltään hillitty. Kuvaaja Danny Cohen ei kikkaile turhalti, kamera ajaa hahmojensa välillä tarkan vähäeleisesti. Lavastus ja puvustus ovat hulppeita, kuten historialliselta brittidraamalta vain voi odottaa. Työllistetyn Alexandre Desplat’n ääniraita soi komeasti.

Nuori ohjaaja pitää fokuksen tiukasti päähenkilöissään, joiden välinen jännite muodostaa elokuvan emotionaalisen pohjan. Sen kautta tarkastellaan ajankohtaa, jolloin kuningasperhe alkoi teknologian ja yhteiskunnallisten muutosten kautta henkisesti lähestyä alempia luokkia. Median korostunut rooli paitsi lisäsi dialogia eri säätyjen välillä, myös pakotti hallitsijasuvun kiinnittämään erityistä huomiota ulosantiinsa ja persoonaansa.

Tämä kiteyttää Yrjö VI:n puheongelman painavuuden. Vaikka se lopulta ratkeaa hiukan turhan varmistelevaan tyyliin, on viimeiseksi säästetty, sittemmin ikoniseksi noussut radiopuhe poikkeuksellisen jännittäväksi ladattu. Siihen sisällytetty symboliikka miellyttänee myös palkintoraateja, joiden ennakkoäänestyksissä Kuninkaan puhe on ollut yksi ennakkosuosikeista. Eikä lainkaan aiheetta.

Anton Vanha-Majamaa

Lisää luettavaa