Los Angeles, liikenneruuhka. Yhtäkkiä nainen alkaa laulaa, hyppää ulos autostaan ja tanssii pitkin moottoritietä. Muut seuraavat perässä ja hetkessä sadat ihmiset laulavat ja tanssivat autojen katoilla. Tässä on ainesta vuoden parhaaseen kohtaukseen, niin hienosti aloittaa Damien Chazelle elokuvansa La La Land.
Liikenneruuhkassa istuu myös Mia (upea Emma Stone) matkalla töihin elokuvastudiolle, jossa hän tarjoilee kahvia ja unelmoi tähteydestä. Sebastian (Ryan Gosling) on jazz-pianisti, joka kapinoi tylsää musiikkia vastaan ja haaveilee oman jazz-ravintolan perustamisesta. Mian ja Sebastianin tiet kohtaavat kerta toisensa jälkeen ja he rakastuvat. Rakkauteen ilmestyy ryppyjä, kun Sebastianin bändi menestyykin odotettua paremmin ja pariskunta joutuu tekemään kompromisseja ja harkitsemaan omia unelmiaan. Elokuva käsittelee unelmia ja niistä luopumista ja menestyksen taakkaa.
Whiplash-ohjaaja Chazelle on tehnyt sen taas. La La Land on yksi tämän vuoden merkittävimpiä ja parhaimpia elokuvia. Täydellinen se ei ole, mutta lähellä. Musikaalit ovat tarkoitettu utopiaksi, eskapistiseksi nautinnoksi ja tässä Chazelle onnistuu; katsoja unohtaa muun maailman elokuvaa katsoessaan. Justin Hurwitzin musiikki ja Chazellen visuaalinen näkemys kulkevat käsi kädessä ja Los Angeles muuttuu maagiseksi ihmemaaksi, jossa kaikki on mahdollista.
Hienointa elokuvassa on vanhanaikainen kuvaus; kamera liukuu kaupungin yli ja malttaa pysähtyä tutkailemaan hahmoja. Chazellen valitsemat pitkät otot luovat elämää ja liikettä kuvaan sen sijaan, että jatkuvat leikkaukset keskeyttäisivät kohtauksia. Chazelle onnistuu myös tuomaan kypsyyttä hahmoihinsa, kun asiat mutkistuvat parisuhderintamalla. Siinä piilee elokuvan vahvuus mutta myös heikkous.
Elokuvan rytmi muuttuu, kun Chazelle sukeltaa syvemmälle Sebastianin ja Mian suhteeseen. Stone ja Gosling ovat vahvoja näyttelijöitä, ja vaikka elokuva paikoitellen hidastuu ja pysähtyy, katselisi heitä kauemminkin.
Emma Stone tekee parhaan roolityönsä Miana. Stone tekee Miasta aikuisen naisen, joka tekee töitä unelmansa eteen. Ryan Gosling ei ole aivan yhtä sinut roolinsa kanssa tanssiessaan, mutta hänen poikamainen charminsa pelastaa hänet. La La Land on Stonen ja Goslingin kolmas yhteistyö, ja harvoin on valkokankaalla nähty näin sopivaa paria. He haastavat toisiaan, ja Stone kieltäytyy jäämästä Goslingin jalkoihin. Siitä syntyy mielenkiintoista dynamiikkaa. Aivan kuin aina Goslingin ja Stonen ollessa yhdessä seuraisi jatkuvaa taistelua valkokankaan kuninkuudesta.
Chazelle tuntuu myös hienovaraisesti vertaavan jazz-musiikkia elokuviin. Sebastian yrittää vakuuttaa Mialle jazzin olevan kuoleva taidemuoto, joka on aidoimmillaan pimeissä baareissa. Sebastian kuitenkin saavuttaa menestystä soittaessaan bändissä, joka esiintyy tuhansille kiljuville faneille. Onko Sebastian myynyt sielunsa?
Elokuvissa käynti on ehkä vaarassa, kun digitaalinen striimaus on viemässä voiton ja elokuvien on pysyttävät ajan hermolla. Vanhanaikaiset elokuvat kuten La La Land ovat harvinaista herkkua, ja se kannattaakin nähdä vanhanaikaisesti isolta valkokankaalla. Sen säkenöivään maailmaan kannattaa heittäytyä.
