Markku Pölösen uusi osoitus hänen suvereniteetistaan. Koppeloiden mutkan kautta keisarillinen suku hakee tietään Lieksaan, kuten espanjalaiset aikoinaan El Doradoon. Matka on pitkä ja paljon tapahtuu kun reissussa ollaan. Aikuisille suunnattu nautittava satu, joka tuo hyvän mielen jokaiselle Pölösen ystävälle.
Pohjois-Karjalan Lieksa (13 500 as.) on kauan maita ja mantuja kiertäneen Koppeloiden suvun määränpää, kuin tarunhohtoinen El Dorado tai Shangri-La. Sinne he kaipaavat eniten tässä maailmassa. Ainakin kun suvun päämies Otto (Heikki Kinnunen) kuolee, ja muut Koppelot häädetään Pyhäselästä, jonne ydinosa suvusta palasi pitkältä kiertomatkaltaan ympäri Eurooppaa 1870-luvulla.
Tarina lähtee liikkeelle, kun nuorimies Kasper (Samuli Vauramo) on palaamassa pimeänä talviyönä toogabileistä. Tiellä hänet pysäyttää kolme Koppeloiden miestä: Hippo (Tuomas Uusitalo), Ventti (Toni Wahlström) ja Repe (Tatu Siivonen). He kolkkaavat Kasperin ja ottavat hänet mukaansa Koppeloiden leiriin. Kasper on täysin puhumaton ja lähes katatonisessa tilassa rähjäisessä asuntoautossa, jossa hänelle kerrotaan suvun värikkäästä historiasta. Suku on saanut alkunsa, kun Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n rakastajatar Sofia pakeni vallankumousta Suomeen yhdessä pienen aviottoman poikansa kanssa. Suvun legendan mukaan poika oli Nikolain poika, ja Koppelot ovat äärimmäisen ylpeitä kuulumisestaan Romanovien sukuun.
Koppelot kiertävät Suomea valmistautuen saapumaan Lieksaan, jonne heidän on tarkoitus perustaa pukuompelimo. Koppeloiden naiset ompelevat hääpukuja vanhojen mallien mukaan. Miehetkin on koulittu ompelemisen saloihin, mutta he ovat enemmän taipuvaisia pikkurikosten poluille. Oton kuoltua tämän leski Martta ottaa pienen sukuhaaransa matriarkaaliseen otteeseen, mutta käärme ui paratiisiin nilkkimäisen ja lipevän serkkupoika Laszlon (Peter Franzén) muodossa. Hän viettelee niin Koppeloiden nahjusmaiset miehet vielä huonommille teille kuin Martan nuorimman tyttären Laran (Jenni Banerjee), jolla alkaa olla pientä säpinää Kasperin kanssa. Hätiin tarvitaan muun muassa Oton veli, Laszlon isä Niccolo (Heikki Kinnunen).
Markku Pölönen on meidän aikamme ehkäpä taiturillisin suomalainen tarinankertoja mitä tulee elokuviin. Edelleen hän pysyttelee maaseutukuvauksissa, joista ainoan poikkeuksen on tehnyt Badding (2000). Hänen edellinen elokuvansa Koirankynnenleikkaaja (2004) oli suurmenestys keräten teattereihin lähes 200 000 katsojaa ja voittaen viisi Jussi-palkintoa. Tässä välissä hän lupauksensa mukaisesti muutti pois ruuhka-Suomesta takaisin Pohjois-Karjalaan perustaen sinne tuotantoyhtiönsä. Kiireisenä hänet on pitänyt Lieksa! -elokuva sekä Kontiolahdelle pystytetty elokuvakylä, jossa Pölönen on kuvannut Yle 2:lla myöhemmin nähtävän Karjalan kunnailla -sarjan.
Lieksa! on hurttia huumoria pullollaan oleva uskomaton satu, joka loihtii katsojien silmien eteen tarinan, jollaista kukaan muu meillä Suomessa tuskin voisi tehdä. Ei ainakaan tässä mittakaavassa. Sen jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu, joten sen seuraaminen on suorastaan nautinto. Edellyttäen, että heittäytyy tarinan maailmaan ja ottaa sen kuten Pölönen sen meille tarjoilee. Monet näyttelijöistä ovat tuttuja jo aiemmista Pölösen elokuvista, joten ensemble-henki on vahvasti aistittavissa. Tarinaa tukee hienosti Jan Nymanin upea kuvaus, Tiina Kaukosen puvustus sekä Petri Neuvosen lavastus.
Tiukkaa realismia kaipaavien on syytä jättää tämä elokuva välin. Tarinan hahmot ovat rikkaat joskaan eivät erityisen monisyiset, mutta yhdessä he puhaltavat varsinaisen soitannan jokaisen tukiessa toista. Koossapitävänä voimana toimii Sanna-Kaisa Palon Martta-hahmo. Palo onkin ehdottomasti tämän elokuvan henki, vaikka päähenkilöksi tarjoillaan Samuli Vauramon puhumaton mutta kertojaäänenä yleisölle tapahtumia tulkitseva Kasper. Kasperin tausta on niin Koppeloille kuin katsojallekin mysteeri, joten hänen hahmooonsa on hieman vaikea kiinnittyä. Lieksan! nuoret tähdet, Vauramo ja Banerjee ovat valovoimaisia, ja heitä katselee mielellään. Banerjee jopa muistuttaa tietyissä kuvissa kasvoiltaan hieman nuorta, Love Storysta (1970) tuttua Ali MacGraw’ta.