Kesäkino Engel 29.8.-4.9. klo 22.00
Pariisi ja taide ovat pyhä kaksikko, josta voi ammentaa lukemattomia elokuvia. Elokuvantekijä voi erehtyä luomaan sen sokaisemana jotain tyhjää ja merkityksetöntä ajatellen kontekstin jalouden korvaavan tarinan sisällölliset puutteet. Maalaukseen kadonnut nainen on tällainen ohilaukaus. Laurent de Bartillat'n esikoispitkä vaikuttaa juonitiivistelmänä mielenkiintoiselta, mutta on ontto kuin maalarin tyhjä kangas.
Sylvie Testud (Nöyrin palvelijanne, Pariisin varpunen) on Jean Antoine Watteaun (1684-1721) maalauksia tutkiva taidehistorian opiskelija Lucie, joka on vakuuttunut, että maalari on kätkenyt teoksiinsa salaisuuden suuresta rakkaudestaan. Lucie esittää teorian professorilleen, joka tyrmää sen peläten Lucien löytävän jotain minkä etsimisessä hän on itse epäonnistunut.
Tarinaan liittyy Lucieta etäältä rakastava mykkä katumiimikko, joka ilman sen kummempia selityksiä johdattaa hänet ratkaisevan johtolangan jäljille. Ja kyllä, Pariisin alla virtaa salainen Bievre-joki, jonka irrallisella esittelyllä ruokitaan tarinan mysteeriviettiä.
Käsikirjoituksessa on niin paljon loogisia aukkoja ja piittaamattomuuksia, että niiden laskemisen voi lopettaa tunnin tullessa täyteen. Bartillat ei ole myöskään kiinnostunut syventämään hahmojaan. Ilmaan jää roikkumaan monta kysymystä, kuten mitä Lucien pakkomielteen takana lopulta on, ja mitä miimikko oikeastaan tietää ennen tökeröä äkkipoistumistaan tarinasta. Myös kompleksisen suhteen tyttäreensä omaava Lucien näyttelijä-äiti esitellään ja unohdetaan lähes saman tien.
Bartillat on hyvä kuvaamaan Watteaun maalauksia ja Pariisin arkkitehtuuria ja sitoo nätisti ajattoman kaupungin nykyhetken sen suunnattomaan kulttuurihistoriaan. Myös Testud on varma valinta Lucien rooliin. Hän tekee mysteerinjanoisesta taideopiskelijasta niin aidon oloisen henkilön kuin ultrakevyt käsikirjoitus antaa mahdollisuuden.