Norjalainen Erik Poppe tekee hienoja elokuvia. Poppen edellinen ohjaustyö U – July 22 kertoi vuonna 2011 tapahtuneesta Utøyan verilöylystä. Elokuva oli ikään kuin kuvattu yhdellä otoksella. Se on upea tekninen mestariteos.
Nyt Poppe on tehnyt Vilhelm Mobergin klassikkokirjoihin perustuvan Maastamuuttajat – Viimeinen kirje Ruotsiin. Jan Troell teki samojen kirjojen pohjalta Max von Sydowin ja Liv Ullmanin tähdittämät Maastamuuttajat (1971) ja Raivaajat (1972).
Kun Troellin maastamuuttajien päähahmona oli von Sydowin esittämä Karl-Oskar, on Poppen lännenelokuvan näkökulma naisvetoinen. Poppen tähti on Lisa Carlehedin esittämä Kristina.
Kristina ja Gustaf Skarsgårdin (kyllä, miekkonen kuuluisaan Skarsgårdien näyttelijäsukuun) näyttelemä Karl-Oskar ovat kyllästyneet ainaiseen nälkään ja kurjuuteen 1800-luvun lopun Ruotsissa. Karl-Oskar yrittää houkutella vaimoaan muuttamaan Yhdysvaltoihin. Sieltä saa kuulemma oman maapläntin aivan ilmaiseksi. Kristina ei kuitenkaan halua jättää äitiään ja isäänsä kurjaan Ruotsiin.
Kristinan mieli muuttuu perhetragedian iskiessä. Matka kohti villiä länttä ja uutta elämää käynnistyy. Merimatka ei suju mitenkään helposti, mutta ainakin matkan varrella luodaan uusia tuttavuuksia, joista on toivottavasti hyötyä myös uudella mantereella. Poppitähti Tove Lon esittämä Ulrika osoittautuu uudessa maassa hyväksi kaveriksi, vaikka kotona kevytkenkäinen nainen oli lähinnä halveksittua seuraa.
USA:ssa ei ole sen helpompaa kuin Ruotsissa, mutta ainakin siellä voi aloittaa kaiken alusta. Villi länsi ei ole myöskään erityisen ystävällinen paikka, ja sen myös maastamuuttajat tulevat huomaamaan.
Koskettava elokuva kertoo rakkaudesta ja peräänantamattomuudesta, uskollisuudesta sekä nöyryydestä. Voivatko siirtolaiset oppia uusia tapoja ja hylätä vanhat opit? Mitä se vaatii, että myös Kristina ymmärtäisi muutoksen olevan pakollinen? Poppe nostaa elokuvan naiset pääosaan ja pudottaa miehet sivustaseuraajan rooleihin.
Maastamuuttajat on uskomattoman komean näköinen elokuva. John Christian Rosenlundin kuvausjälki on upeaa katsottavaa. Tyyliä voisi verrata Terrence Malickin tuoreisiin elokuviin, jotka Emmanuel Lubezki on kuvannut. Runollista ja taiteellista kuvaa virtaa tasaiseen tahtiin katsojien ihasteltavaksi.
Niko Ikonen